Valinnanvapaus = tulonsiirtojärjestelmä

Eilen se käynnistyi: massiivinen tiedotuskampanja sote-uudistuksen ja etenkin siihen sisällytetyn valinnanvapauden markkinoimiseksi. YLEn uutisoinnissa se näkyy siten, ettei opposition edustajille ja varsinkaan uudistukseen kriittisesti suhtautuville asiantuntijoille ole annettu puheenvuoroja, joissa olisi voitu asiallisesti perustella hankkeen puutteita. Kriittiset puheenvuorot on korvattu toimittajien toteamuksilla, että oppositio arvostelee hanketta ja pelkää yhteiskunnan varojen siirtoa yksityisen sektorin voitoiksi.

Ministeri Rehula on myöntänyt sen, että maaseutualueilla valinnan vapaus on vaikea toteuttaa, kun palvelun tarjoajia ei ole. Ministeri Risikko puolestaan korosti, ettei rakenteilla ole kermankuorintajärjestelmää yksityisen sektorin hyväksi. Miksi tuota pitää niin kovin monen ministerin voimin korostaa, ellei se vaara ole olemassa.

Se tiedetään, ettei yksityinen sektori toimi ilman voittoa. Niinpä yksityisen sektorin pitää toimia julkista sektoria tehokkaammin. Sen tarkoittaa sitä, että yksityisen hoitoketjun on toimittava vähemmällä henkilökunnalla suhteessa palveluiden tarjontaan kuin julkisen sektorin. Henkilöstökulut ovat terveyshuollon suurin kuluerä. Tulosta tulee helpointen kohdistamalla säästöt siihen.

Sen hallituskin myöntää, että monipuolista palvelujen tarjontaa voi olla vain kasvukeskuksissa. Suurin vaara on siinä, että helpot tapaukset, jotka eivät monipuolista hoitoa vaadi, ohjautuvat yksityiselle sektorille. Paino on nopeassa palvelussa esimerkiksi flunssan hoidossa. Useimmiten flunssa paranee viikossa, vaikka ei lääkäriä näkisikään. Lääkäri on tarpeen sairausloman saamiseksi. Sairausloman määrääjänä voisi aivan hyvin olla hoitaja, mutta se voi jo olla liian radikaali uudistus varsinkin, kun käytännön pitää olla sama kaikilla palvelun tarjoajilla.

Minä siis pelkään, että yksityinen sektori nappaa tämän helpon hoitoketjun, jossa palvelun ja hoidon tarve on vähäinen. Julkisella sektorilla siihen ei voida keskittyä, kun aika menee vakavampien tapausten hoitoon. Jos sitten verrataan hoidon tehokkuutta suhteessa käytettyyn aikaan, on yksityinen sektori ylivoimainen. Todellinen tehokkuus on jo jotain aivan muuta.

Joka tapauksessa rakenteilla on Suomen historian suurin veronmaksajien ylläpitämä tulojen siirtojärjestelmä yksityisen sektorin hyväksi. Palautuu siitä osa palkkaverotuksena yhteiskunnalle takaisin, mutta se osa tuloksesta, joka jää yksityisen sektorin voitoksi, ohjautuu pysyvästi pois ja päätyy mitä todennäköisimmin veroparatiiseihin. Se on sitten oma tarinansa, miten sieltä yritetään saada tuloja takaisin ja verotuksen piiriin.  

viljoh9
Sosialidemokraatit Saarijärvi

Eläkkeellä oleva toimittaja, joka tarkastelee kriittisesti asioiden syy- ja seuraussuhteita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu