viljoh9

Trumpin venäjäkuhertelu ohi

Sitä saa, mitä tilaa. Venäjä on nyt saanut muistutuksen siitä, mihin yritykset vaikuttaa USA:n presidentin vaaleihin on johtanut. Amerikassa on vallassa Venäjän haluama henkilö, joka ei toimikaan sen haluamalla tavalla. Oliko Venäjän vaikutusyrityksillä vaikutusta henkilövalintaan, on ihan oma kysymyksensä.

Itse arvioin, että amerikkalaiset pääsääntöisesti karttavat ulkopuolisten ja etenkin Venäjän vaikutusyrityksiä. Niinpä Trumpin nousu presidentiksi oli selkeästi USA:n sisäinen asia siitä riippumatta, mitä Venäjä on asian ympärillä puuhastellut.

Trump teki sen, mitä häneltä odotettiin. Hän määräsi vastaiskun Syyriaan ja toimi nopeasti. Isku oli tarkasti rajattu sotilaalliseen kohteeseen. Tavoitteena ilmeisesti oli rangaista Syyrian hallintoa kemiallisen aseen käytöstä siviilejä vastaan ja samalla rajata sotilaalliset toimet tähän iskuun.

Realismi on ihan muuta. Isku tehtiin omin päin ja vain ilmoitusasiana Venäjälle. Suuri vaara on siinä, että isku on sodan laajenemisen alku. Viimeisimpien tietojen mukaan kohteessa oli venäläistä henkilökuntaa ja koneita. Jos jotain lämpenemistä maiden välillä ounasteltiin, nyt sille tuli äkkiloppu.

Vaikka Venäjä Euroopassa ja myös Syyriassa sotilaallisesti pullisteleekin, sen asema on tosiasiassa heikentynyt. Venäjän talous ei kestä sotilasmenojen nopeaa kasvua ja nehän kasvatat väistämättä, jos Venäjä ryhtyy vastatoimiin Amerikkaa vastaan. Syyriassa se kävisi luontevimmin, mutta samalla Syyriasta tulisi nykyistäkin laajempi sotilaallisten toimien kohde ja harjoittelukenttä.

Tuskinpa tosiasioiden tunnustaminen Venäjän ja sen johtajan Putinin suunnitelmiin vielä sopivat. Niinpä Venäjän sotatoimet Syyriassa jatkuvat. Venäjä toimii koko ajan rajalla, jonka ylittämistä USA ei salli. Pahin skenaario on se, että USA ja Venäjä ryhtyvät Syyriassa taistelemaan avoimesti toisiaan vastaan. Peitellysti sotatoimet ovat jo käynnissä.

Kun uhka yhteenotosta kasvaa, kasvavat myös rauhan edellytykset. Hinta on Putinille kova. Sen pitää vetäytyä nykyisistä asemistaan ja aloittaa Syyrian jälleenrakentaminen yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.

Suuri kysymys on siinä, riittääkö Putinilla viisautta toimia niin, että hänen vallanhalunsa rajautuu, mutta arvovalta kasvaa. Sen hän voi tehdä sopimalla USA:n kanssa aluksi laajasta aselevosta ja sen yhteisestä valvonnasta. Isot ratkaisut ovat usein yksinkertaisia. Syyriasta on mahdollisuus tehdä rauhoitettu jälleenrakennuskohde, jos vain aitoa tahtoa yli määräilyhalun löytyy.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Trump ja Xi illastavat Mar-a-Lagossa kurinpitoiskun aikana. Putin kai ymmärtää oman mitättömyytensä Kremlissä maailman johtavien maiden joukossa.

Kiukkunsa Putin varmaan purkaa lisäämällä toimiaan Itä Ukrainassa. Palkkioksi Venäjän vastaiset pakotteet pysyvät voimassa ja saattavat jopa lisääntyä. Ei ole Putiinilla helppoa, ei ole, ja vaalitkin ovat tulossa ja MM potkupallokisat.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Pahin skenaario on se, että USA ja Venäjä ryhtyvät Syyriassa taistelemaan avoimesti toisiaan vastaan."

Tuohon ei Putin lankea. Hän tietää, että se olisi karvas tappio, joten Venäjä tulee löytämään muut keinot. Mutta varmasti Kreml kihisee raivosta, mikä ei ole kovin ikävä asia ...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Yksi mies ei voi pitää käsissään suurvallan kaikkia ohjaksia ja maailman ohjaksista vielä samalla kertaa, se on yksinkertaisesti mahdoton homma, vaikka olisi millainen liikemies tai diili- mies tahansa.

Yhdysvaltoja ohjataan siis sieltä mistä sitä on ennestäänkin johdettu eili erilaisista instituutioista käsin. Siellä on eri ihmisillä käsissään erilaiset ohjakset, vivut ja vimpstaakit, joita on varmaan paljon enemmän kuin lentokoneen ohjaamossa.

Diilimiestä ei ilman koulutusta voi laittaa hävittäjän tai panssarivaununkaan ohjaksiin ja USA:n hallinto on varmasti paljon monimutkaisempi systeemi kuin joku hävittäjä tai panssarivaunu.

Jos USA:n Presidentti ryhtyy tässä tilanteessa tekemään omia ratkaisuja, se on liian suuri riski. Varmasti myös Trump on jo joutunut tämän tosiasian itselleen tunnustamaan ja on ryhtymässä kiltisti noudattamaan niitä ohjeita joita saa sieltä missä USA:n asioista oikeasti päätetään.

Siksipä uskon että Trump on totaalisesti jättämässä ja hylkäämässä hänelle vaaliapua antaneen Putinin ja hyväksyy nyt sen että USA:n politiikka jatkuu suurinpiirtein samanlaisena kuin ennenkin, sellaisena kuin mitä se on silloin kun republikaanit ovat vallassa. Myös Trumpin vaalisuosion taanneet äänestäjiä kosiskelleet vaalilupaukset putoavat vähitellen pois pelistä yksi toisensa jälkeen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yksi keskeisimmistä vaalilupauksista oli, että USA:sta pitää tehdä maailmalla arvaamaton toimija ennustettavan sellaisen sijasta. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Trump tulee pitämään tuon vaalilupauksensa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

On erittäin johdonmukaista että taistelukaasun käyttöön reagoidaan, muussa tapauksessa sitä pääsee pian itse kukin haistelemaan.

Siinä ei ole mitään yllättävää että kaasuaseen käyttöön reagoidaan agressiivisesti.

Se olisi kovin yllättävää jos Assad olisi tietentahtoen nyt pyrkinyt pilaamaan oman voittonsa tällä tavalla, tekemällä pääasiassa sivileihin suunnatun kaasuhyökkäykisen.

Käyttäjän TeppoVanamo kuva
Teppo Vanamo

Venäjä on tiennyt iskusta hyvissä ajoin, mediakin on ohjeistettu kirjoittamaan asiasta pilkulleen "oikein". Olisikin ollut aika riskialtista puuhaa, jos Venäjää ei olisi informoitu. Viivan alle tästä jää pieni ryppy Trumpin puvun oikeaan hihaan, siinä kaikki.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Syyrian isku sisälsi terveiset pohjois-koreaan,,,luulenpa että pikku-ukko hiljenee siellä !

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Terveisistä sinne olen samaa mieltä, ennen kaikkea, kun Kiinan presidentti sattui sopivasti olemaan vierailulla. Hän lienee hyvässä ilmapiirissä naureskellen ja Trumpin kanssa vitsejä kertoillen illastanut samaan aikaan, kun ensimmäisiä ohjuksia oltiin laukaisemaisillaan. Hän siis näyttäytyy Kim Yong Un:lle ikäänkuin "kanssatoimijana" USA:n kera.

Mutta siitä olen varma, ettei Kimiä hiljennetä niin kauan kuin henki pihisee. Pohjoiskorealainen retoriikka on perinteisesti ollut puhtaan uhoavaa eikä pelkoa ole koskaan tuotu julki. Päinvastaoin, sieltä päin on uhottu tarpeen vaatiessa tuhota tai valloittaa koko maailma.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Koska Venäjän puolelta on tullut viestiä kapinallisten asevaraston räjähtämisestä ja sitä seuranneesta hermokaasun leviämisestä, otin asiakseni tutustua tarkemmin silminnäkijäkuvauksiin tapahtumapaikalta.
Mies joka itsekin sai vammoja kyseisen ilmaiskun yhteydessä, yrittäessään kuvata pommitusta ja sen jälkeen auttaessaan uhreja, kertoo pommeja olleen kolme tai neljä, jonkin verran hajautettuina kohdealueelle. Muutamaa tuntia myöhemmin tuhottiin ilmasta käsin lähin sairaala.
Tämä kertomus ei millään tavoin tue Venäjän ja Assadin hallinnon versiota tapahtuneesta.

Tänä aamuna seikka mihin kiinnitin huomiota oli Trumpin esiintyminen hänen ilmoittaessaan USA:n tekemästä ilmaiskusta. Hän ei improvisoinut, kuten tapansa yleensä on, vaan hän luki valmiiksi laaditttua ilmoitusta, sanatarkasti.
Tulkitsen tämän siten, että ilmoitus tuli Yhdysvaltain hallintokoneistolta. Trumpin ja taustavoimiensa kuhertelu Venäjän kanssa on toistaiseksi ohi. Korkeintaan voi ajatella tilannetta "salarakas", tarkkaan julkisuudelta varjeltuna.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ainoa mielenkiintoinen asia on se oliko sariini peräisin Syyrian vai Venäjän asevarastosta. Onko Syyrialla siis edelleen kemiallisia aseita? Sodan kannalta turhalla sotarikoksella oli tarkoitus ärsyttää Trumpia ja siinä onnistuttiin hyvin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Ja mikähän Trumpin ärsyttämisen tarkoitus sitten mahtoi olla.

Sotaa käyvillä Assadilla ja Putinilla ei pitäisi olla varaa ärsyttää vain ärsyttämisen takia. Taustalla pitää olla parempia syitä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Mahdollisesti Putin tarvitsee sisäpolitiikkaa varten lisää ulkoista uhkaa. Meneehän valtion budjetista jo nyt älytön määrä rahaa armeijalle. Sille pitää löytyä perusteluja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

"Mahdollisesti Putin tarvitsee sisäpolitiikkaa varten lisää ulkoista uhkaa. Meneehän valtion budjetista jo nyt älytön määrä rahaa armeijalle. Sille pitää löytyä perusteluja."

Epäiletkö että Putininn kaveri Trump järjestelisi Putinille tätä hänen tarvitsemaansa uhkaa tilaustyönä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #15

En viitsi spekuloida kovin pitkälle menevillä salaliittoteorioilla. Sariinin käytöllä oli kuitenkin joku muu tarkoitus kuin pärjätä sisällissodassa. Siihen ei ollut mitään tarvetta sodan voittamiseksi. Pikemminkin se haittaa merkittävästi Assadia, joten Venäjän suoran painostuksen on täytynyt olla kovaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #17

Kenties pommin asettikin Venäjä, edellä mainitsemistasi syistä ja päästäkseen tekemään diilin Trumpin kanssa Assadin vaihtamisesta Krimin niemimaahan.

Tietenkin, jottei diili paljastuisi, pitää tehdä hämäykseksi erinäisiä kommervenkkeja.

P.S.

Ei salaliittoteorioissa mitään vikaa ole, kunhan tiedosetaan että ne on vain teorioita. Pitäähän tieteessäkin olla ensin teoria, ennenkuin se todistetaan.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren Vastaus kommenttiin #12

Se on Trump joka tässä kansansuosiota sai, ellei peräti europassakin.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Venäjävaikuttaminen nousi isoon kuvaan vasta,kun alkoi esiintyä tietovuotoja tiedusteluelinten sisältä. Tämä tapahtui vasta vaalien jälkeen.Öinen isku avittaa yhtälailla Putinia ja Trumpia sisäpoliittisesti.Onko kukaan pohtinut kaasun käytön logiikkaa Assadin kannalta?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Onko kukaan pohtinut kaasun käytön logiikkaa Assadin kannalta?"

Ei siinä pohtimiset mitään auta.
Sellaista logiikkaa ei ole olemassa.

Sen sijaan Putinilla ja Trumpilla on logiikkaa kaasun käyttöön, kuten sanoit.

Kenties Putin ja Trump vielä tekevät sen diilin.
Putin luopuu Assadista, mutta saa siunauksen Krimin valtaukselle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Logiikka on siinä, että sodassa käytetään parhaita mahdollisia keinoja. Assadilla ei ole mahdollisuutta edes kontrolloida jokaista taistelua maassaan eikä ole poissuljettua, että kaasuaseen käyttö on ollut alueellisen kenraalin omaa sooloilua.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Tuollaisilla Vihavaisen esittämillä kaupoilla synnytetään uusia riidan aiheita enemmän kuin entisiä ratkeaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tuollaisilla Vihavaisen esittämillä kaupoilla synnytetään uusia riidan aiheita enemmän kuin entisiä ratkeaa."

Voi olla, mutta kyllä niitä riitoja aina muutenkin syntyy, ihan tarpeeksi.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Tämä menee spekulaation puolelle, mutta todennäköisesti kaasuiskun teki Syyria armeija tai siitä irtautunut sotilallinen yksikkö. Tuskin Venäjä. Tässä tapahtui saman tyyppinen vahinko kuin Itä-Ukrainassa oli matkustajakoneen alas ampuminen. Sekavassa tilanteessa tohelot pääsevät toimimaan itsenäisesti. Jälki on karmeaa, joskin sattumanvaraista.

Jatko voi jakaantua kahtaalle. Toisaalta rauhanponnistelut voimistuvat ja toisaalta sotilalliset operaatiot kiihtyä. Jos Venäjällä on vähänkään järkeä, sen pitäisi tunnustaa tosiasiat eli se, ettei voimaa Amerikkaa vastaan.

Venäjän pitäisi mitä kiireimmin myöntää hävinneensä Syyrian uhkapelin ja varmistaa USA:n kanssa laaja aselepo ja sen jälkeen ryhtyä yhteistyöhön alueen jälleenrakentamiseksi. Se on Putinille tarjolla oleva mahdollisuus suureen poliittiseen voittoon, mutta kelpaako se hänelle - vielä. Sekin aika tulee. Kysymys on vain siitä, miten suurten uhrausten jälkeen?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tämä menee spekulaation puolelle, mutta todennäköisesti kaasuiskun teki Syyria armeija tai siitä irtautunut sotilallinen yksikkö. Tuskin Venäjä. Tässä tapahtui saman tyyppinen vahinko kuin Itä-Ukrainassa oli matkustajakoneen alas ampuminen. Sekavassa tilanteessa tohelot pääsevät toimimaan itsenäisesti. Jälki on karmeaa, joskin sattumanvaraista."

Tämä on toki mahdollista.
Se merkitsee ettei Assad hallitse alaisiaan joukkoja ja se joukko on kokonaisuutena vaarallinen, myös Assad.

Kenties tämä on se yksinkertaisin ja todennäköisin selitys,
mutta muutkin ovat toki mahdollisia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kirjoitin viimeisimmän kommenttini yllä samaan aikaan kuin olit tuota kirjoittamassa ja kuten huomaat jaan käsityksesi asiasta täysin.

Muutama päivä sitten presidentti Ahtisaari hahmotteli mielestään toimivaa ratkaisua Syyrian konfliktille ja hänen ajatuksensa perustui myös kokonaisvaltaiseen aselepoon kaikkien osapuolten kesken, ei pelkästään väliaikaisiin tai alueellisiin sellaisiin.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Jos olisin salaliittoteoreetikko, niin voisin kuvitella, että kyseessä oli Trumpin ja Putinin juoni, jolla vahvistetaan Trumpin asemaa lupaustensa pitäjänä. Iskustahan ilmoitettiin hyvissä ajoin, jotta kaikki koneet ja henkilöstö saatiin turvaan.

Toinen salaliittoteoriani voisi olla sellainen, että kapinalliset käyttivät häikäilemättä hyväksi pommitusta ja vapauttivat tahallaan samanaikaisesti sariinikaasua saadakseen taas länsimaat tuomitsemaan Assadin hallinnon. Eihän siihen tarvita muuta kuin kaasupullon avaaminen ja "asiantuntijoiden" puheet siitä, että hermokaasut olisivat tuhoutuneet iskussa ovat pelkkää bullshitia. Tuolla Etu-Aasian kulmakunnallahan tunnetusti asuvat maailman suurimmat huijarit. Kapinalliset ovat ennenkin lavastaneet iskuja saadakseen myötätuntoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toisen teoriasi ollessa totta Assad suorastaan kiirehtisi kansainvälisen tutkimuskomission kutsumista maahan. Nyt hän vastustaa sitä henkeen ja vereen.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

"Jos olisin salaliittoteoreetikko, niin voisin kuvitella, että kyseessä oli Trumpin ja Putinin juoni, jolla vahvistetaan Trumpin asemaa lupaustensa pitäjänä. Iskustahan ilmoitettiin hyvissä ajoin, jotta kaikki koneet ja henkilöstö saatiin turvaan."

Heitän tähän oman salaliittoteoriana. Muutama päivä sitten tuli tieto, että Erik Prince, huonomaineisen Blackwater-turvallisuusyrityksen perustaja ja Trumpin hallinnon opetusministeri Betsy Devosin veli tapasi tammikuussa Seychelleillä syrjäisessä paikassa Putinin luottohenkilön tarkoituksena saada aikaan salainen yhteys Trumpin hallinnon ja Putinin välille. Varsinaisesti tuon tapaamisen organisoi Yhdistyneet Arabiemiraatit:

https://www.washingtonpost.com/world/national-secu...

Trumpin hallinnolla on huomattavia vaikeuksia, koska hänen neuvonantajiensa Venäjä-yhteyksiä tutkitaan. Salaliittoteoriani mukaan Trumpin hallinto tarvitsi kyseistä iskua, koska sen avulla huomiota voitaisiin suunnata pois Trumpin hallinnosta ja samalla osoittaa, että hän hallintoineen ei ole Putinin käsikassara.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

#25. Ensimmäisen kappaleen teoriaa pidän mahdollisena. Jopa todennäköisenä pidän sitä, että Putin näkee Trumpin hyökkäyksessä mahdollisuuden päästä Assadista eroon likaamatta omia käsiään.

Jälkimmäinen kappale on vähän kaukaa haettu.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Uskoisin jonkun Assadin armeijan komentajista sooloilleen, Venäjän sitä tietämättä. Nyt Venäjällä on nieltävänään arvovaltatappio, ja Syyrian-politiikka joudutaan arvioimaan uudelleen. Taloudessakaan Venäjällä ei mene hyvin, ja nuoriso kaduilla ryppyilee.
Venäjä joutuu hakemaan tilanteessa kompromissia, mutta laivastotukikohdastaan se ei missään tapauksessa luovu. Sen takia Assad.

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Trumpin toiminta on hyvin linjassa hänen viitoittamansa "Amerikka ensin" - ajattelun kanssa.

https://demokraatti.fi/linjassa-amerikka-ensin-pol...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kiitos USA! t. Ihmiskunta

Nyt on kaadettava al-Assad ja Putin! Ehtiikö Assad myöntää Putinille turvapaikan ennen kuin Putin myöntää Assadille?
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202148-b...

Ryskyin murtuu pian Putinin valta > http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234282-r...

Koulutus ilman tietoa ei Venäjälläkään takaa kansan sivistystä > http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235139-k...

Petteri Hiienkoski

Hah! Trumpilla mitään Venäjä-kuhertelua ole ollut! Se on häntä vastustaneen liberaalipopulistisen valtamedian stooria jolla yritetty horjuttaa hänen hallintoaan. Hyvinhän propaganda mennyt näköjään läpi. Jos jäänyt YLE-uutisoinnin armoille ei voikaan olla totuudellista kuvaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Oli Trumpilla venäjäkuherteluaikansa tai ei, nyt se ainakin on haudattu.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Lähi-idässä USA koetaan vihollisena.
Europpa USAn ystävänä on mukana sodassa.
Ruotsi on mukana sodassa ja sai uhrinsa.
USAn pommitukset vetävät Suomenkin mukaan sotaan lännen ystävänä.
Irakin sodalla on pitkä varjo.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Saudi-Arabia julisti tänään tukensa USA:n suorittamalle iskulle.
Se on käsittääkseni Lähi-Idän merkittävin valtio.

Myös Irak on ilmaissut tukensa.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Saudi-Arabia jossa lännen vihollisia Bin Ladenista lähtien.
Irakin valtio lännen tukemana ei hallitse kansalaisiaan.
Turkki natovaltio on siirtymässä lähi-idän normaaliin valtiomuotoon.
Länsi on ottanut kovan tehtävän oikaista valtiomuodot Afganistan Iran ja Venäjä mukaan lukien

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Seurasin Lontoosta lähetettyä asiantuntija-analyysiä Al Jazeeran studiosta.

Ensimmäinen seikka minkä Marwan Bishara toi esille tilanteesta, oli Trumpin hallinnon "kolmen kenraalin" astuminen esiin - ei julkisuuteen, mutta mitä ilmeisimmin toimimaan. Trump teki mitä hallintonsa sotilasasiantuntijat ehdottivat. (Mitä ilmeisimmin Valkoinen talo ei ole kokonaan pölvästien miehittämä, vaikka talon isäntä on aika ...eksentrinen)

Toinen on sitten sisäpoliittinen aspekti. Presidentti Trumpin suosio Yhdysvalloissa on ollut erittäin vähäinen. Nyt sattui eteen tilanne missä tämä ei lainkaan valtiomiesmäisesti aiemmin esiintynyt johtaja toimi kuin supervallan päämieheltä odotetaan, ja sai toimilleen hyvin laajan hyväksynnän sekä kotimaassaan että ulkomailla.

Henkilökohtaisesti en usko salaliittoihin, mutta nyt sattui tilaisuus, kuin manulle illallinen.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Niinpä. Jos olen oikein käsittänyt, mitä Suomessa on aiheesta uutisoitu, myös presidentti Niinistö on antanut iskulle hyväksyntänsä. Hän on komentoinneissaan korostanut kaasuaseen vaaroja etenkin, kun tällaisessa iskussa eniten kuolee ja vaurioituu siviilejä naisia ja lapsia säästämättä.

Jukka Lampinen

Oliko Trumpin Venäjä kuhertelu psykopaatin huijausta, hän esiintyi muka humaanina valtiomiehenä, vaikka todellinen tarkoitus perä oli päästä käsiksi maailman vahvimpaan sotavoimaan ja aloittaa valloitus sota.
USA on pääsätänyt irti hullun Hitlerin, joka lapsen kuvaa heilutellen nyyhkytarinoita tekosyynä käyttäen aloittaa hullut hyökkäykset.
Ei kai kukaan vakavissaan voi uskoa, että Truppi olisi hyvin järkytynyt ja liikuttunut Syyrian lasten kohtalosta.

Hullu USA pullistelee aseineen tällä hetkellä kymmenissä toisella mantereilla olevissa maissa, ainoa syy on valta.
Mitään oikeutta ja muuta järkevää syytä ei ole, USA on fasistinen valtio joka asein pitää yllä määräävää valta asemaansa se on realismia.

Valta naamioidaan moraaliseksi oikeutetuksi, tottakai näinhän on tehty vuosi tuhansia.
Venäjä operoi pääsääntöisesti oman rajansa tuntumassa sen toiminta on selkeästi puolustuksellista, myös Syyrian toiminnan motiivina on rajanpuolustus.

Syyrian hyökkäystä, vielä epätoivoisesti Nato maat ja idiootti Niiinistö koittivat puolustaa, mutta mihin hullu Truppi hyökkää seuraavaksi.
Seraavassa Trupin hullussa hyökkäyksessä Merkeliltä ja Niinistöltä loppuu varmasti jo sanat, Natsi Trumppi on lähtenyt liikkeelle nyt on syytä pelätä turvallisuuden puolesta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Hullu USA pullistelee aseineen tällä hetkellä kymmenissä toisella mantereilla olevissa maissa, ainoa syy on valta."

Tämän kannanoton syy näyttäisi olevan Putin-trollaus.

"Venäjä operoi pääsääntöisesti oman rajansa tuntumassa sen toiminta on selkeästi puolustuksellista, myös Syyrian toiminnan motiivina on rajanpuolustus."

Parempi olisi jos Putin pysyisi rajojensa tuntumassa rajojensa sisällä, kuin rajojensa ulkopuolella. Viime aikoina kukaan ei ole yrittänyt tunkeutua Venjälle, mutta Venäjä on kyllä häikäilemättä operoinut rajojensa tuntumassa rajojensa ulkopuolella ja vähän kauempanakin, kuten juuri Syyriassa.

Syyrian tapauksessa minä kannatan USA:n iskua juuri siksi että olen sitä mieltä että Venäjän pitäisi pyrkiä pysymään rajojensa sisällä, eikä toimia maailmalla erilaisten diktaattorien käsikassarana, eikä Putinin pitäisi väkivaltaisella tavalla levittää rajojaan, kuten Ukrainassa on tapahtunut.

Vaikka USA sotii ulkomailla, se ei ole pyrkinyt siirtämään rajojaan, eikä ole hankkinut uusia siirtomaita. USA on myös mieluimmin kukistamassa diktaattoreita, kuin tukemassa niitä.

Putin mieluusti tukee sotatoimillaan diktaattoreita, diktaattorihan hän itsekin käytännössä on. USA:n politiikka ei ole samanlaista maailmanvalloiukseen pyrkivää politiikkaa kuin mitä Putinin politiikka on.

Balttien maiden ja Suomen ei tarvitse pelätä että USA pyrkisi valloittamaan ne, sen sijaan Putinin valloitushaluista ei ole epäilystäkään.

-----------------------

En toki usko että kemiallisten aseiden käyttö olisi ollut syy lentäkenttäiskuun, uskon että se on pelkkä tekosyy, ehkäpä järjestetty tekosyy, mikä olisi sinänsä tuomittavaa, mutta olen iloinen siitä ettei Putinin ilmapuolustusjärjestelmä tehnyt mitään, ei siis pystynyt tekemään, estääkseen tomahawkeja tuhoamasta liittolaisensa tärkeää lentokenttää.

Jukka Lampinen

Usan motiivi on siis valta, eihän valtiosta siirtomaata tarvitse tehdä, riittää kun on ylin valta ja sehän Usalla on.

Usa on syrjäyttänyt YK:oon, yleiskokous ei päätä enää mitään, maailmassa ei ole enää demokratiaa kaikesta päätää ase vallallaan USA.
Myös kansaivälisissä tuomio-istuimissa USA-EU liittouma on ottanut vallan, ei ole enää demokraattista oikeuttakaan.

USA on fasistinen sotilasvalta se on fagta, eikä se ole mitään demokratiaa vaan yksinvaltaa.

Väite että USA käyttää valtaansa hyvään ja kaataa pahoja diktaatoreita, on todella lapsellinen.
Usalla on vain yksi sääntö, dikataattorin täytyy tukea Usan politiikkaa ja valtaa.
Jos se ehto täytyy niin kuka tahansa kelpaa Usalle.
Kaikkia Etelä-Amerikan pahimpia tappaja diktaattoreita USA on tukenut, samoin Etelä-Afrikan rasisti johtoa.
Egyptin sotilasvallan kaappajat kelpaa hyvin, ne on Usan liittolaisia, mutta Turkki taas on todella paha valtio kun ei ole liittolainen.

Usa on hyökännyt kaikkiin Lähi-Idän maihin, jotka ei ole sen liittolaisia.
Ja taas toistuu sama, peruste ei ole valtion pahuus, vaan aina se että ne ei ole ilmoittaneet tukevansa Usaa.

Valtiota voidaan hallita valloittamalla se, mutta se ei ole tarpeen jos valtio alistuu valtaan muutoinkin.
Juuri siitä on kyse, Usan valtaan pitää alistua tai USA hyökkää jonkun keksimänsä tekosyyn varjolla.
Syyriassa USA teki juuri näin.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Vaikka USA sotii ulkomailla, se ei ole pyrkinyt siirtämään rajojaan, eikä ole hankkinut uusia siirtomaita.
Aikaisemmin imperiumit pistivät omat virkamiehet hallitsemiinsa maihin.
USAn imperiumi perustuu siihen että valtiot tottelevat ilman omia virkamiehiä.
Koko europpa on USAn kontrollissa ja toteuttaa toivomukset jos niitä tulee Suomikin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #44

"Koko europpa on USAn kontrollissa ja toteuttaa toivomukset jos niitä tulee Suomikin."

Jos pelaa yhteen asioissa se ei tarkoita sitä että on riippuvainen ja kontrollissa.

Itsenäisyys ja riippumattomuus ei tarkoita sitä että pitää laittaa joka asiassa hanttiin ja pitää olla aina eri mieltä, kuten uhma-ikäinen kakara.

Yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen on kannatettavaa ja se on hyödyllistä, riitely on enimmäkseen epä-älyllistä toimintaa.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren Vastaus kommenttiin #46

Yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen on kannatettavaa
Aivan oikein, näinhän se oli silloinkin kun kuuluimme Neuvostoliiton etupiiriin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"USA on fasistinen sotilasvalta se on fagta, eikä se ole mitään demokratiaa vaan yksinvaltaa."

Kummasti siellä vain kansa valitsi eliitin hylkimän presidentin, tällaista ei missään tapauksessa voisi käydä Vanäjällä, ehkä niin on parempi, sillä Venäjällä kansa on vielä tyhmempää kuin mitä jenkit ovat ja siellä kansa varmasti valitsisi tämän kylähullu- zirinowskin, jos saisivat vapaasti valita.

USA:ssakin Trumpin piti toki näytellä kylähullua ja teeskennellä Putinin ystävää, saadakseen Putinilta vaalirahaa, päästäkseen valtaan. Mutta se on näitä demokratian varjopuolia. USA:ssa kuitenkin on demokratia, Venäjällä sitä ei ole.

"Juuri siitä on kyse, Usan valtaan pitää alistua tai USA hyökkää jonkun keksimänsä tekosyyn varjolla."

Suomi on sitten ilmeisesti sinun mielestäsi alistunut USA:n valtaan, koskapa USA ei ole maahamme hyökämmyt.

Miksi kaikki suomalaiset pelkää Putinin hyökkäystä, USA:n hyökkäystä kaikki pelkää.

Kukaan suomalainen ei piittaa siitä vaikka Suomi alistuu USA:n tahtoon, kukaan ei halua Suomen alistuvan Putinin tahtoon. Baltiassa tilanne on sama, Ukrainassa tilanne on sama. Monessa muussa maassa tilanne on sama.

Syyrian pakolaiset iloitsevat siitä että USA pommitti Syyrian lentokentän. Pakolaiset vihaa Assadia, myös Syyrian Suomessa asuvat pakolaiset. Miksi? jos hän on kerran kansan valitsema, eikä mikään diktaattori.

Miksi Putin puolustaa Syyrian diktaattoria ja sotii tämän diktaattorin omia sotia tämän omassa maassa.

Jukka Lampinen

Kun keskustellaan koko maailmaa koskevista asioista pitäisi rajata keskustelu myös siihen.
Sinun mielipiteesi levittäytyy ja rönsyilee kansallisiin ja henkilö kohtaisiin asioihin.
Ei ole oikein edellytyksiä järkevään keskusteluun.
Todetaan vielä se oleellisin seikka.

Valtio määritellään pahaksi sillä perusteella, onko se Usan liittolainen.
Ja näin määritelty pahuus on sitten peruste, hyökätä tähän valtioon, näin se menee.

Mailman politiikan mekanismi on siis hyvin yksinkertainen.
Syyria on paha, koska se ei ole Usan liittolainen.
Iran on paha koska ei ole Usan liittolainen.

Hyvä, paha retoriikka on tarkoitettu tyhmälle massalle.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mailman politiikan mekanismi on siis hyvin yksinkertainen.
Syyria on paha, koska se ei ole Usan liittolainen.
Iran on paha koska ei ole Usan liittolainen.

Hyvä, paha retoriikka on tarkoitettu tyhmälle massalle."

Tämähän sopii hyvin Trumpin vaaliretotiikkaan, "America first".

Ne jotka eivät ole meidän puolesta, ovat meitä vastaan.

====================

Minä vain en oikein usko siihen että Trumpin vaaliretoriikan mukainen ideologia on sitä politiikkaa mitä USA toteuttaa, se oli siis vain vaalilause.

Venäjä näyttää olevan kovasti touhussa laajentaa alueitaan ja arvovaltaansa maailmalla ja siitä USA ei tykkää, ei vaikka Trump vaaliretotiikassaan oli Putinin ystävä ja saikin sieltä sillä tavalla tukea ja vaalirahaa.

USA:lla on siinä vieressä mahtava tukikohta, Israel, eikä se tarvitse Syyriaa. USA vastustaa Venäjän valtapyrkimyksiä, ei se Syyriaan mitenkään liity.

Jukka Lampinen Vastaus kommenttiin #49

Voi sinua, sivuutat aina faktat, USA on jo läsnä sotilaallisesti kaikkialla maailmalla, milloin aikomuksesi on tuomita sen ehdoton voima ja arvovalta.

Etkö kykene ymmärtämään että yhdellä valtiolla ei ole mitään yksinoikeutta valtaan, sitä oikeutta ei ole kellään.
Jos Venäjä pyrkii laajentamaan valtaansa, niin siihen sillä on aivan samat oikeudet kuin millä tahansa muullakin valtiolla.

Kaikki valtiot pyrkivät mahdollisimman suureen vaikutus valtaan, ei se ole paha, kauhea asia, se on jokaisen valtion demokraattinen oikeus.

Koita hyvä mies päästä eroon tuosta lapsellisesta hyvä paha retoriikasta, satuihin se sopii mutta ei maailman politiikkaan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #52

"Koita hyvä mies päästä eroon tuosta lapsellisesta hyvä paha retoriikasta, satuihin se sopii mutta ei maailman politiikkaan."

No, en minä ainakaan sinun satuihisi usko.
Väität että USA on läsnä kaikkialla maailmassa.
Ei niitä ainakaan Suomessa ole näkynyt,
paitsi koripallojoukkueissa tai jääkiekkoilijoina.

Jenkkejä kaivattaisiin monessa paikassa, mm. Balttiassa,
mutta eihän niitä jokapaikkaan riitä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

YK:n suurin ongelma on, että merkittävin roistovaltio Venäjä ja pari sen kumppania voivat estää lähes kaikki tarpeelliset merkittävät toimet ihmiskunnan puolesta.

Mitäs luulette yleiskokouksen tuumaavan, kun ehkä aletaan selvittää perusteellisemmin pommittiko venäläiskone tiistaisen kaasuiskun jälkeen sairaalaa, jossa uhreja hoidettiin: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20170408220009948...

Sami Miettinen

USA iski tänään Raqqaan ja kyseisessä ilmaiskussa kuoli 26 siviiliä. Pitäisiköhän YK:n laajentaa tuota tutkintaa siten, että se myös kattaa USA:n tappamat siviilit?

Tulisiko sitä myös laajentaa niin paljon, että saadaa samalla selvitettyä USA:n osallisuus ~120.000 siviilin kuolemaan Irakin sodassa 2003? Siis tämän saman sodan, joka aloitettiin ilman UNSC:n suostumusta ja koko sota perustui valheellisiin tiedustelutietoihin joukkotuhoaseista?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olisi tärkeää panna toimeen puolueeton kansainvälinen tutkimus siitä, mitä kaikkea Syyriassa on oikeasti tapahtunut. Jokainen osapuoli tarjoilee omia versioitaan. Trumpin isku oli kipeä ja vaarallinen. Mutta toivottavasti se panee vauhtia todellisille rauhanpyrkimyksille. Saahan sitä edes toivoa.
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235320...

Sami Miettinen

Minkäslaisia mömmöjä tämän puheenvuoron kirjoittaja on oikein vetänyt?

Mitä tekemistä tällä iskulla, oli väitettyihin (Jep, vielä ei ole esitetty mitään todisteita tai syytteitä) vaalien vaikuttamiseen? Ei mitään.

Oliko tämä isku voimannäyte ja varoitus Venäjälle, että ei kannata alkaa hyppimään silmille? Jos näin oli, niin se oli hyvin epäonnistunut voimannäyös, sillä alle puolet näistä 1.5 miljoonan dollarin hintaisista risteilyohjuksista päätyi kohteeseen Shai'ratin lentokentälle.

Aiheuttiko se merkittäviä vahinkoja lentokentälle? Ei, koska lentokenttä oli jo parin tunnin kuluttua taas täydessä toiminnassa.

Trump teki sen mitä odotettiin? En ole aivan varma, että kaikki katsovat hyvällä sitä, että USA toimi ilman UNSC (YK:n turvallisuusneuvoston) hyväksyntää tai että Trump ei odottanut hyväksyntää Kongressilta, joka siis USA:n perustuslain mukaan olisi täytynyt tehdä.

Mitä siis Trump teki? Hän antoi sodanjulistuksen Syyrialle. Ihan kansainvälisten standardien mukaan aseellinen isku itsenäisen valtiota kohtaan on avoin sodan julistus. Siinä ei enää tarvita erillistä kirjallista paperia kertomaan, että 'hei me soditaan'.

Miten Putin voisi reagoida? 'Lahjoittamalla' Syyrialle S-300 ja S-400 ilmatorjuntajärjestelmiä ja näin ollen Syyrian ilmatila sulkeutuu länsivalloilta.

Jotakin huvittavaa vielä tähän. Syyriassa ja Irakissa taistelevat 'maltilliset' militantit ovat nimenneet USA:n presidentin heidän omaksi ilmavoimiksi ja nimesivät myös USA:n presidentin Abu Ivanka Al-Amreekiksi.

Toimituksen poiminnat