viljoh9

Trump pelaa vaarallista julkisuuspeliä

Muutaman päivän sisällä USA:n presidentti Trump, on ennättänyt riitautuman lähimpien liittolaistensa kanssa ja allekirjoittamaan Pohjois-Korean kanssa sopimuksen ydinaseriisunnasta ja turvatakuista. Onko hänellä valtuuksia kumpaankaan? Ei kuitenkaan minulle tule mieleen yhtään tapausta USA:n presidentin vastaavasta toiminnasta.

Kaikkia asioita pitäisi valmistella huolellisemmin. Ranskan presidentti on jo julkisesti epäillyt Trumpin tullipolitiikan laillisuutta. Outoa ainakin on, että yksi henkilö voi päättää maansa kauppapolitiikasta. Epäilen, ettei voikaan, mutta kun toimii yllätyksellisesti, voi saada aikaan väliaikaisia tuloksia. Se on ihan eri asia, mitä siitä seuraa. Luottamuspääoma ainakin siten hupenee.

Sama koskee Pohjoi-Korean kanssa solmittua sopimusta. Varmaakin sillä on Trumpiin luottavien kannatus. Enemmistö amerikkalaisista joko vastustaa tällaista irtopisteiden keräyssopimusta tai on kovasti hämillään.

Mielestäni tapaamisen selvä voittaja oli Kim Jong-un. Vaikka maa saa hätäapua kansan nälkään nääntymisen estämiseksi, USA:n presidentti nosti suoralla tapaamisellaan hänet yhdeksi tasaveroiseksi valtionjohtajaksi. Samalla hän tunnusti Pohjois-Korean ydinasevallaksi.

Sitä maa kiistatta onkin, mutta tiettävästi se ei ole tähän mennessä solminut minkään sortin sopimusta ydinvoimansa käytöstä. Nyt sopimus on hankkeilla, mutta avoimia kysymyksiä on paljon. Miten järjestetään valvonta? Iranilla vastaava sopimus on ollut, mutta Trump ei siihen luottanut, vaan irtisanoutui sopimuksesta yksipuolisesti.

Miten ihmeessä Pohjois-Korea voi olla Irania luotettavampi, vaikka sillä on vain Trumpin kanssa tänään (12,6,) allekirjoitettu, mutta käytännössä hyvin tulkinnanvarainen sopimus. Ilmeisesti Trump pyrkii kiristämään Iranin talouspakotteita ja samalla heikentää suhteitaan liittolaisiinsa. Pohjois-Korealle sen sijaan luvataan talousapua ja sitä vastaan suunnattujen sotaharjoitusten lopettamista. Miksi samoin ei menetellä Iranin suhteen?

Molemmille johtajille lienee tärkeintä saada myönteistä julkisuutta. Saa sitä tulla, mutta sitäkin tärkeämpää on saada rauhanprosessi laajemmalle pohjalle. Ainakin Kiina, Japani Etelä-Korea ja Venäjä on saatava mukaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Mikään ei riitä. Jos 60 vuoteen jenkkien presidentti kättelee P-Korean presidenttiä niin kyllä siitä vähintään rauhan Nobel pitää antaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Minä kuitenkin koen asian niin, että Trump kävi julkisuuskipeydessään lähinnä nolaamassa itsensä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mikään ei riitä. Jos 60 vuoteen jenkkien presidentti kättelee P-Korean presidenttiä niin kyllä siitä vähintään rauhan Nobel pitää antaa."

Jo on aikoihin eletty.

Ennenvanhaan USA:n presidentit antoivat verisille diktaattoreille turpaan, kuten Saddamille.

Nyt tämä uusi presidentti antaa kaikkein pahimmalle diktaattorille turvatakuut, kättelee, halaa ja pussaa ja kehuu viisaaksi. Suomessa perussuomalaiset hurraa tälle taantumukselle.

Nyt kyllä kaipaisi vanhoja aikoja takaisin. Ennen ei USA:n presidenteillä ollut tapana antautua diktaattoreille. Hitlerkin hoideltiin.

Trump näköjään suosii erityisesti roistovaltioita, mutta G7 maat, Eurooppa, Kanada, Meksiko ja Kiina saavat kylmää kohtelua.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

"Ei kuitenkaan minulle tule mieleen yhtään tapausta USA:n presidentin vastaavasta toiminnasta."

Eipä siis ihme ettei kukaan ole saanut mitään aikaiseksi. Surullista että ainut mitä vastustajat osaavat ajatella on imagosössötys, ei nähdä pintaa syvemmälle. Kaikki kuitataan pinnallisena huomionkipeytenä ja jatketaan omahyväistä lässyttelyä.

Lähempänä Koreoiden rauhaa ei olla oltu vuosiin. Jotkut olisivat näköjään mielummin täydessä ydinsodassa kunhan Trump ei saa irtopisteitä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

En tunne ketään, joka olisi ydinsotaa havitellut. Kim Jong-un ja Trump ovat sillä uhkailleet. Uhkausten vakavuuden tasoa en ryhdy arvailemaan.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Alkaa ihan oikeasti ketuttamaan nää tuplat. Intiassako tää sivu on koodattu?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Aivan pöljämäinen mutuavaus.

Eiköhän aseista riisuminen, liennytys ja sovinto ole rauhanturvaamisen alalla ne parhaimmat tavoitteet.

Arvioisitko samalla demokraatin ja rauhannobelpalkitun Obaman todellisia saavutuksia omana aikanaan ?

Väärin sammutettu tulipaloko ?

Isossa kuvassa Yhdysvallat ja Kiina sopivat parhaillaan kaukoidän kehityksen askeljärjestyksestä myös tässäkin tapauksessa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kim Il Sung on ikuinen presidentti, mutta ehkä tarkoitit tämänhetkistä johtajaa...

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kiitos huomautuksesta. Kyseessä on Kim Jong-un. Olisi pitänyt tarkistaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kim jong-un kädet ovat kyynärpäitä myöten veressä, harva johtaja nykyaikana teloittaa lähiomaisiaan mielivaltaisesti. Oman veljensä perään Kim lähetti tappajanaiset jotka myrkyllä hänen veljensä surmasi. Tälläista miestä demokratian nimeen vannovan maan presidentti kameroiden räiskeessä halasi, hävettävää.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

"Tälläista miestä demokratian nimeen vannovan maan presidentti kameroiden räiskeessä halasi, hävettävää."

Jaa. Olisiko sitten uhkailu ja vastakkainasettelu parempi tapa ratkaista Korean ongelmia? Kamalaa, että ihan halasi.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Vastakkainasettelu" mistä ihmeestä oikein puhut, maailman mahtavin sotilasmahti vastassaan pers`aukinen kehitysmaa. Mikäli hyväksymme sen, että läntiset demokratiat alkavat "hännystellä" maailman verisempiä, omia kansalaisiaan alistavien diktaattorien kanssa, voimme heittää hyvästit omille arvoillemme. Korean niemimaan ongelmat eivät ratkea Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean kahdenvälisissä neuvotteluissa jokainen joka hiukankin asiaan on perehtynyt sen ymmärtää.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola Vastaus kommenttiin #19

"voimme heittää hyvästit omille arvoillemme."

Mille meidän arvoille? Mitä väliä meidän arvoilla on? Trump on USA:n presidentti, ei Euroopan! Pidä sinä omat arvosi itselläsi, en minäkään luultavasti niitä jaa. Ainoa tärkeä arvo on rauha ja pohjois korealaisten tulevaisuus. Ja se näyttää tällä hetkellä paljon paremmalta.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Pahimmilla Trumpin vihaajilla on täysin järki hukassa liittyen tähän tapaamiseen.

Kaikki mitä Kimin ja Trumpin välillä tapahtui, oli vaan plussaa. Se ei ratkaissut todellakaan koko ongelmaa, mutta oli hyvä alku. Nautitaan nyt siitä, vai?

On täysin merkityksetöntä mitä muita motiiveja Trumpilla oli asian suhteen. Jokatapauksessa Pohjois Korean kansalla on eilisen tapaamisen jälkeen edes hieman valoa tunnelissa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Enemmistö amerikkalaisista joko vastustaa tällaista irtopisteiden keräyssopimusta tai on kovasti hämillään."

Lähde?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Suoraa lähdettä ei vielä ole saatavissa. Asiasta kyllä mainittiin uutisissa. Arvioni perustuu siihen, että Trumpin kannatus on kovin alhainen, eivätkä kaikki rebuplikanitkaan hyväksy hänen potiikkaansa, ei varsinkaan sen yksinvaltaista toteutustapaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Joka tapauksessa asetelma on kummallinen. Trump hyljeksii USA:n liittolaisia ja hankkiutuu heti sen jälkeen diktaattorin ystäväksi, etten sanoisi hännystelijäksi.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Millä muulla tavalla Pohjois-Koreassa saisi aikaan jotain edistystä?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Parempi olisi käydä ensin alemman tason neuvotteluja. Nythän tämä meni nurinpäin. Ylätason tapaamisessa sovittiin jotain, josta sitten vasta ryhdytään varsinaisesti neuvottelemaan.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #17

Minusta se on hyvä tapa, mikä toimii. Trump on saanut Pohjois-Koreaan hyvän keskusteluyhteyden.

En oikein tiedä, miten joku voi nähdä siitä jotain huonoa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #18

"En oikein tiedä, miten joku voi nähdä siitä jotain huonoa."

- Huonous tulee siitä, että Trump näyttää vaihtaneen USA:n länsimaiset aateveljet ja -sisaret kaveruuteen nepotisti-despotisti-tyrannin kanssa.

Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt! Twitter-kausi ja twitter-politikointi! Turha kai tässä on 1900-luvulle jämähtää, kun 2010-lukua eletään, vai?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #20

En ole huomannut mitään kavereiden vaihtamista, ainoastaan uusien kavereiden hankkimista.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen Vastaus kommenttiin #17

"Parempi olisi käydä ensin alemman tason neuvotteluja."

Miten Viljo ajattelit näiden alemman tason neuvotteluiden tapahtuvan?

Pohjois-Korean virkamiehet Kimin valtuuttamina neuvottelemassa yhdysvaltalaisten kollegoidensa kanssa? Realismi?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #23

Ihan ensiksi pitäisi olla joku yhteinen tavoite, vaikkapa sellainen, että Pohjois-Korea lupaa lopettaa rakettikokensa ja USA sen uhkailun sotaharjoituksilla. Virkamiestasolla neuvoteltaisiin käytännön sovellutksista ja tulos vahvistetaisiin valtioiden päämiesta tapamisessa.

Kun nyt on toimittu, kuten on toimittu, oikeastaan kenelläkään ei ole varmaa tietoa, mitä tarkasti on sovittu. No, Trumpilla on oma käsityksensä ja Kimillä omansa. Miten samansuuntaisia käsitykset ovat, on vain arvailtavissa ja Trumpista ei koskaan tiedä, mitä mieltä hän huomenna on.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #24

Heinonen, olisiko kuitenkin viisasta pysyä vain kotimaan politiikassa ja arvostella Juha Sipilää ja hänen hallitustaan.

Malta mielesi ja odota vaikkapa puoli vuotta niin voit sitten kehua tai arvostella presidentti Trumpia siitä, mitä 12.6.2018 Singaporessa tapahtui.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #25

Ainakin yksi seuraus Trumpin sopimuksesta on se, että USA:n ulkoministeri on nyt selittelykierroksella ja yrittää selittää Etelä-Korean ja Japanin edustajille, mistä on kysymys. Jos Trump olisi toiminut normaalin käytännön mukaisesti, ei tällaista selittelykierrosta lainkaan tarvittaisi.

On muuten oma asiani, mistä kirjoitan, kun pysyn asialinjalla, eikä minua kirjoitusteni vuoksi syytetä kenenkään vainoamisesta, eikä yllytyksestä jotain kansanryhmää vastaan.

Toimituksen poiminnat