viljoh9

Kokoomus hakee kansalle eliittiehdokkaita

Eilisiltana (20.11.) TV:sa käsiteltiin puolueiden ehdokasasettelua ja hankintaparusteita. Määrällisesti parhaissa asemissa ovat Perussuomalaiset ja SDP. Molemmilta puuttuu vain noin 30 ehdokasta. jotta lista on täysi. Ehdokkaiden saannissa ei kummallakaan ole vaikeuksia. Ehdokkaaksi pääsyn molemmissa puolueissa vahvistavat piirikokoukset, eikä ehdokaille erillisiä tenttejä järjestetä. 

Sen tiedän, että ehdolle pääsy edellyttää SDP:ssä tunnettavuutta omassa piirissään ja taustalla pitää olla mukana oloa politisessa toiminnassa kunnallistasolla tai sitä vastaavaa toimintaa jossakin järjestössä. Voi joukossa olla joitakin julkkiksia, mutta ei heitä varsinaisesti suosita. Vaikuttaa, että perussuomalaiset hankkivat ehdokkaansa jokseenkin samoin, mutta pääsykriteerit ovat väljemmät.

Keskustalla on oma koettu tapansa. Eroa entiseen on nyt lähinnä siitä että ehdokaat ovat aiempaa nuoempia noin keskimäärin. Syykin on selvä. Moni konkari jää pois. Luontevinta on tarjota tilalle nuoria aktiiveja.

Kokoomuksella on ihan oma menetelmänsä, Ehdokkaat saavat täytettäväkseen kyselylomakkeen, jolla selvitetän ehdokkaaksi haluavan todellinen halu ja myös taloudelliset mahdollisuudet huolehtia mainonnastaan. Samalla ehdokkaan pitää laatia itselleen toimintasuunnitelma, jonka ehdokkaaksi päästyään toteuttaa. Millään muulla puolueella ei vastavaa kirjallista tenttiä ole.

Kokoomus hakee ehdokkaikseen selvästi eliitin edustajia, joilla on valmiudet kirjalliseen ja suulliseen esiintymiseen ja joilla on myös rahoitus kunnossa. Kyllä siten listalle saadaan varmasti keskimäärää edustavampia henkilöitä, mutta kovin kaukana he tavallisesta kansasta ovat. Sikäli, kun he tulevat vaalaissa valituiksi, eivät he oikeita kansanedustajia ole. He eivät edusta kansaa, vaan hyvinvoivimpaa osaa kansasta.

Varmasti tuo mnetelmä ja tavoite sopii hyvin Kokoomukselle. Puolue saa näköisiään ehdokkaita. Ongelma on etäisyys kansasta. Ehdokkaat hakevat kansalaisilta valtakirjaa päästä edustamaan heitä, vaikka omakohtaista kokemusta, mitä on elää normaalia ja varsinkaan köyhän ihmisen elämää ei heillä ole. 

Ihmisissä köyhisskin on kuitenkin paljon niitä, jotka haluavat itselleen esikuvan menestyvästä kansalaisesta. Kokoomuksen ehdokkaissa näitä on varmasti eniten, joten ei tuollainen kapea ja tiukka ehdokasvalinta mikään ylilyönti ole. Se on kokoomuslainen tapa päästä ohjamaan kansaa. Lopputulos nähdään valeissa. 

Vaalitulokseen vaikuttavat ehdokkaiden näkyvyyden ja edustavuuden lisäksi puolueiden ohjelmalliset tavoitteet. Niistä ykkössijalla on varmaankin tulonjako. Kokonaiskakku on viime vuosina kasvanut, mutta sen jako on ollut kovin epätsasaista ja hyvätuloisia suosivaa. Ilmasto ja yleinen rauhantila ovat aiheina kiinnostavia, mutta tuskin jakavat puolueita paljoakaan. Kaikki haluavat olla mukana ilmastotalkoissa ja rauhantilan turvaamisessa. Eroja syntyy, kun ryhdytään määrittämään keinoja. 

Oma alueensa ovat pakolaiset, joita mailmassa on nyt enemmän kuin koskaan ennen. Siinä jakolinja asettuu pakolaisten tulon tiukan vastustamisen ja yleisen humanismin väliin. Perussuomalaiset varmasti vetävät puoleensa tiukan linjan kannattajia, mutta  muutoin vaihtehtojen kirjo on laaja. Suomi tarvitsee ainakin työperäista maahan muuttoa, mutta miten se pidetään erillään pakolaisuudesta, kun toisaalta heistäkin saa hyvää työvoimaa, kunhan heitä ei tule liian nopeasti ja liian paljon kerralla. Täyttä sulkua kannattavat vain perussuomalaiset.

Työeölämä on muutoksessa auromaatrion ja digitalisaation vuoksi. Tästä on laaja yjteinen näkemys, mutta jaälleen kerran jakolinja on keinoissa, miten muuttuviin olosuhteisiin pitää vastata. Annetaanko kaupallisen voitontavoittelun ohjata kehitystä, vai olisiko yhteiskunnallakin siihen jotain sanottavaa. Miten esimerkiksi hoidetaan vanhukset: Lisää hoivatyövoimaa vai robotteja vai molempia.

Näistä ja paljosta muusta on vaaleissa kyse. Aika harvoin äänestäkjillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa niin moniin heitä iseään koskevaan tärkeään asiaan. Luulisi ainakin, että äänestysaktiivisuus nousee. Se kuitenkin takaa parhaiten sen, miten hyvin varsinaista kansaa tulevat kansanedustajat kansaa edustavat.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Sopii ihmetellä kuka äänestäisi puolueen mitään ehdokasta, jos se pitää kohtuuttomana vaatimuksena, että edustajilla olisi suulliset ja kirjalliset valmiudet esittää asiansa? Luulisi tuon olevan hygieniavaatimus kansanedustajalta. Ihme toimintaa jos ei puolue tuota jollain tavalla varmista ennen ehdokkaaksi asettamista. Lopputuloksena saamme sitten näitä surullisenkuuluisia lööppi-kansanedustajia.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Uskon, että jokaisella ehdokkaaksi lähtevällä on suulliset ja kirjalliset valmiudet esittää asiansa, mutta rahaa vaalimainontaan ei kaikilla , varsinkaan nuorilla ehdokkailla ole. Jätit ilmeisen tietoisesti mainitsematta, Kokoomuksen vaatimuksen ehdokkaille joka ohjelmassa esintyneen puoluevirkailijan selittelystä huolimatta kuuluu, että "ellei sinulla ole tarpeeksi omaa rahaa vaalimainontaan niin pysy poissa Kokoomuksen listoilta". Kokoomus ilmeisesti luottaa enemmän ehdokkaan varallisuuteen kuin pätevyyteen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Kieltämättä en ymmärrä myöskään sitä, jos ehdokkaaksi nimitetään joku, jolla ei ole esittää uskottavaa suunnitelmaa miten aikoo relevantin äänipotin kerätä. Jos kokoomuksessa uskotaan, että se on tehtävissä vain omaa rahaa panostamalla, niin tappio on heidän omansa. On toki olemassa myös pieni mahdollisuus, että blogisti esitti asian värittyneesti.

Varsinkin perussuomalaiset näyttävät kunnostautuneen samanlaisessa lapsenuskossa, ettei ehdokkaaksi asettuisi muita kuin kykeneviä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #8

En näe suurta ongelmaa sinällään demokratian kannalta. Mikäli joku äänestää yksittäistä kokoomuslaista vain rahan kautta saatavien apujen kautta, niin so what? Hänen äänensä ja sinne meni. Kunhan ei mitään rikkomuksia tapahdu.
Tai jos tarpeeksi äänestää vaikka jonkun muun puolueen kuuromykkää, niin so? Tai äänestää jatkuvasti kiroilevaa monitautipotilasta? Niin?

Kykenevyys riippuu ihan eri ihmisten omista näkökannoista. Tietenkin voimme luoda hyvinkin tarkat kriteerit, mutta epäilen että niistä voi tulla erimielisyyttä ihan ääriesimerkit poislukien.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #14

En minäkään näe ongelmia demokratian kannalta. Demokratiahan on juuri sitä, että kaikki saavat äänestää ketä haluavat. Ihmettelin vain miksi puolue asettaisi surkeita ehdokkaita ja miksi kukaan haluaisi äänestää puoluetta, joka asettaa surkeita ehdokkaita.

Ehdokasasetteluhan itse asiassa ohjaa yhteiskunnan suuntaa varmaan yhtä paljon, ellei enemmän kuin äänestys.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #22

Ihmiset ovat usein äänestäneet "surkeita ehdokkaita", mikäli minulta kysytään. Ei siinä mitään uutta ole. Usein tavalla jos toisella surkea ehdokas tuo enemmän ääniä kuin ns. "kunnon ehdokas". Riippuu ihan määritelmästä enkä ole erityisen kiinnostunut semantiikasta. Eiköhän moni puolue suureksi osin valikoi potentiaalisesti eniten ääniä saavat .... poikkeuksia tosin on eli joskus puolueessa suhmuroidaan ehdokas vaaleihin, joka ehdokkaana saa varmuudella vähemmän ääniä kuin rannalle jäänyt. Syitä tuollaiseen kyllä aina löytyy henkilökohtaisuuksista lähtien.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #24

Joidenkin tehtävä on vain kerätä ääniä ja sitten painaa nappia ohjeen mukaan, minkä kiitollisuudenvelassaan sitten tekevätkin.

I don't care who does the electing, so long as I get to do the nominating.
- William M. Tweed -

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Joo, en pitänyt tarpeellisena erikseen mainita, että pitää täyttää Kokoomuksen edelyttämät varallisuus-ja maksuvalmiusvaatimukset.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #23

Mitä ne vaatimukset tarkalleen ottaen sitten ovat? Vähän aihetta sivusitkin. En itse niitä täytä ja vaikka täyttäisin, niin en Kokoomuksen ehdokkaaksi pyrkisi muista syistä :) Ihmettelisin mikäli suoraan varallisuus mainittaisiin... epäsuoremminkin kun voi saman esittää ilman pelkoa ikävistä seuraamuksista ( seuraamukset toki vain lähinnä imagoon liittyen
, joka on jo valmiiksi pitkälti saman kaltainen .. eli ei vahinkoa tiedossa).

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #23

Tasan ei käy onnen lahjat:

Esimerkiksi kokoomuksen Alexander Stubb, SDP:n Antti Rinne ja RKP:n Carl Haglund saivat puolueelta kymmeniä tuhansia euroja, kun muut puoluetoimistojen suosikit saivat korkeintaan tuhansia euroja.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hs-pieni-piiri-...

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

"Luontevinta on tarjota tilalle nuoria aktiiveja."

Monessa puolueessa arvioisin noin tehtävän . Mikä on virhe mielestäni . Työelämässä ja elämässä aktiiviset eivät kerkee tyyliin makkaraa paistaa kojuilla jne.

Joista makkaran paistajista sit sisäpiirit leipoo ehdokkaita .

Kokoomuksen toiminta ajatus siinä valossa näyttää järkevältä .

Kumminkin ihmiset äänestää henkilöä . Ei puoluetta .

Kaikille ehdokkail pitäis äö -testi tehdä mielestäni . Jottei aaseja pääse läpi tuhoamaän Suomea.

Käyttäjän ArvoPelttari kuva
Arvo Pelttari

Ihan mielenkiinnosta, mikä mielestäsi pitäisi olla äo (huom) -testin karsintaraja?
Ilmeisesti testin tulokset pitäisi olla julkisia. Tarkoittanet kuviopäättelytestiä?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Mikseivät fiksut tai vähemmän fiksut voisi halutessaan äänestää vaikka kengännumeron älykkyydellä liikkuvaa - ihme rajoituksia.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

ÄO on huono mittari.

Se ei kerro motivaatiosta tai lahjoista olla kusitolppana. Sama efekti kuin poliiseilla.

Looginen päättely ja retoriikka olisivat tärkeämpiä.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Ihan jotain perus päässä lasku toimituksia pitäis osata . Luetun ymmärtämistä . Ja Hahmottaako kokonaisuuksia vai onko hyödyllinen idiootti jne.

Käyttäjän ArvoPelttari kuva
Arvo Pelttari Vastaus kommenttiin #38

Vaadittaisiinko yhdyssanojen käytön perusteet?

Noin kuvailemalla tulit juuri määritelleeksi äo-testituloksen jonnekin älyllisesti kehitysvammaisen tasolle. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p...
Siinä tapauksessa aivan tarpeeton testi.

Toni Tamminen

Onneksi SDP saa nyt ehdokkaaksi Johannes Koskisen. Kansan mies, joka yrittää tulla toimeen sopeutumiseläkkeellä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Katselin muutamaa uutisklippiä SDP:n puoluekokouksesta Hämeenlinnassa. Torilla Antin lupauksia kuunteli parikymmentä vanhusta! Ainuttakaan nuorta ehdokasta Antti ei saanut torille houkuteltua, ei edes lavalle !

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Demareitten viimeisiä vaaleja, joissa voivat menestyä. Tulevat vuosikymmenet lienevät puolueen kannattajille karuja.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Heinonen, kirjoitat demarien edellyttävän kansanedustajaehdokkailta tunnettavuutta piirissään ja mukana oloa poliittisessa toiminnassa kunnnallistasolla tai sitä vastavaa toimintaa jossakin järjestössä. Joku julkkiskin voi joukossa olla. Hyviä periaatteita, mutta mitenkähän niitä lopulta noudatetaan. Esimerkkinä Espoossa asuva Tuomas Kurttila. Lapsiasiainvaltuutettuna hän on estoitta tehnyt poliittista toimintaa koko virkakautensa ajan edistääkseen mahdollisuuksiaan kansanedustajapyrkimykselleen.
SDP:n K-S:n piiri palkitsi Espoossa asuvan Kurttilan poliittisen työn valitsemalla hänet ehdokkaakseen ensi kevään vaaleissa. Mitähän mahtavat miettiä muut ehdokkaat, jotka asuvat ja vaikuttavat monella tavoin omassa vaalipiirissään.
Ilmeisesti Kurttila valittiin ehdokkaaksi nimenomaan runsasta julkisuutta saaneena henkilönä. Ei siinä esim. asuinpaikalla ollut mitään vaikutusta.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Mielestäni Kurttila on erittäin tervetullut lisä Keski-Suomen ehdokkaaksi. Hänellä on tunnettavuutta ja sitä puhetaitoa ja erittäin asiallinen. Taustoista en enempää tiedä, mutta ilmeisesti on arveltu, että kokonaisuutena puolueelle on hyväksi, että Kurttila on ehdolla Keski- Suomessa. Kyllä hän olisi kelvanut mihin muuhun vaalipiiriin tahansa.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Viljo, kerrot, Kurttila olisi kelvannut mihin muuhun vaalipiiriin tahansa. Miksi hän ei sitten pyrkinyt oman, vakituisen, asuinpaikkansa vaalipiirin ehdokkaaksi. Ettei vain olisi ollut liian vaarallinen sen vaalipiirin muille ehdokkaille.
Ilmeisesti maakuntamme vaalipiirin demarien ehdokkaissa ei ollut tarpeeksi valovoimaista henkilöä ja siksi piti ottaa Ihalaisen luovuttua Kurttila demarien "pelastajaksi".

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #31

Sitä pitää kysyä Kurtilalta. Minulla ei ole mitään tekemistä hänen ehdokkuutensa kanssa. Hyvä ehdokas hän silti on. Toisaalta on Tammelan kommentissa perää ainakin siinä, että kyllä Kurttila jossain määrin paikkaa Ihalaisen jättämää aukkoa.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #32

Heinonen, kerrot Kurttilan paikkaavan jossakin määrin Ihalaisen jättämää aukkoa. Toivottavasti ei kuitenkaan niin paljon, että maahamme tulee 100 000 työtöntä kuten Ihalaisen työministeripestin aikana.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #31
Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Eikös se kurttila loikannut sdp:n puikkoihin keskustan riveistä koska edellinen lapsiasiavaltuutettu keskustan leidi otti lopputilin epäonnistuttuaan tässä suojatyöpaikassaan.Kurttila oli kaukaa viisas ja loikkasi sdp:hen jotta äänestäjät eivät muistaisi mikä tausta on hänellä ollut ja keiden politiikkaa tukenut. Kurttila sai oikein palkinnon puhujan lahjoistaan ja siinä ne ns.ansiot ovatkin olleet.Veronmaksajien rahoilla siis on arkadianmäelle pääsyä vauhditettu ja kaiken lisäksi lasten kustannuksella!!Keskustaloikkari hra Husu teki saman tempun kun sipilän kiintiöpoliitikoiden suojista loikkasi sdp:hen eli takinkääntöä piisaa näissä veronmaksajien piikkiin elatustaan hakevista.

Kurttila koittaa ratsastaa sdp:n Guzeninan suosiolla lapsiasioissa koska hän oli ainoa joka yritti puuttua huostabisneksen laittomuuksiin ja kasvuun suomessa ja otti sen esille ja vaati kaltoinkohtelujen ynm.tutkimista Ministerin palli lopetti tosin tämän sekä isokenkäisten herrojen mahtikäskyt.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Voi asian noinkin ilmaista. Todellinen syy saattaa kuitenkin olla siinä, että Keskustan ja etenkään Sipilän politiikka ei sovi Kurttilan omaksumaan ideologiaan. Keskusta ei ollut hänelle henkinen koti.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Mielestäni tässä on blogistilla periaatteellinen virhe:
"...eivät he oikeita kansanedustajia ole."
Ei kansanedustajan tarvitse olla keskimääräinen tai keskimääräisen kansan edustaja. Kyllä hyvinvoivimmallakin kansanosalla saa olla omat edustajansa. Pikemminkin niin, että kukin edustaa omaa kansanosaansa. Toki tässä on se ongelma, että köyhien kansanosan edustajilla on vaikeampi päästä läpi, koska kampanja vaatii varoja. Mutta onhan myös tyhmien kansanosan edustajilla omat vaikeutensa, vaikka puolet kansasta onkin keskimääräistä tyhmempiä. Tämä on tilastollinen fakta.

Sitten ihan muihin virheisiin: Käsittääseni vain Edge-selaimessa on toimiva oikoluku myös suomeksi. Itse käytän Firefoxia, eikä tässä ole toimivaa oikolukua.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Jos lähtee ajatuksesta että kukin edustaa ”omiaan”, pitäisi kai vähäosaisilla olla etua potentiaalisten äänestäjien lukumäärässä. Luulisi tuon jossain määrin kompensoivan varojen rajallisuutta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ihan kaikkia näkökantoja ei toki voi yhteen kommenttiinsa mahduttaakaan. Köyhien asialla -puolueen menestys tukenee kuitenkin osittain näkökantaani, vaikka mainitsemasi lukumäärätekijä on olemassa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #11

Voi se olla noinkin, mutta sehän taas vie pohjan koko blogistin kritiikiltä. Jos kansa haluaa valita edustajikseen "eliittiä", eikä rantojen miehinä kunnostautuneita Peraa ja Kakea, niin keitä me olemme puoluetta moittimaan siihen sopeutumisesta?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Se on vain niin, etteivät syrjäyneet äänestä, eikä heitä ehdokkaaksi aseteta. Kuka heitä äänestäisi? Näin ollen se heikoin kansanosa on ollut ja on tulevaisudessakin ilman omaa edustajaa. Se on toinen juttu, miten paljon kansanedustajissa lopulta on niitä, jotka ihan aidosti haluavat auttaa kyydistä pudonneita jaloilleen. Kyllä heitäkin on.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #20

Vaikkapa keskusta, joka tällä hallituskaudella pisti perustulokokeilun käyntiin. Perusturva on kaikkein parasta heikoimmassa asemassa olevien auttamista. Kun nyt tuo sote- ja maakuntauudistus saadaan lopultakin pois kuleksimasta, seuraava keskustan ja kokoomuksen johtama hallitus alkaa parantamaan sosiaaliturvaa. Talouskin on kuntoutumassa, joten on myös pelivaraa.

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Työllisyyden Sipilän hallitus on jo saanut nousuun. Sosiaaliturvan repaleisuuden korjaaminen perusturvalla on sitten heikoimmassa asemassa olevien turvaamista. Rinteen satanen kuussa pieniin eläkkeisiin on pelkkää tilkkutäkin paikkausta.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Pyrin osoittamaan vain sitä, että Kokoomus näyttää haluavan, että ehdokkaat ovat sellaisia, joita kokoomuslaisten oletetaan olevankin eli sitä parempaa väkeä. Se voi olla ihan tietoinen valintakin. Siten puoleue sälyy varmemmin yhtenäisenä varakkaamman väestönosan etujen ajajana.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

No sehän selvästi toimii todistettavasti jo vuosikymmenestä toiseen. Good for them.

Automaattinen kääntäjä tässä laitteessa ehdotti minulle "Gold for them" ;). Tekoäly on ilmeisesti selvästikin kehittymässä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #26

Ei se tekoäly ole vielä tarjonnut muita palkintopallisijoituksia…

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Tämä menee semantiikan puolelle. Kyllä oikeita kansanedustajia ovat kaikki, jotka edustajiksi vaaleilla valitaan, mutta useimmat eivät sisäistä itseään kaikkien suomalaisten edustajaksi. Eivät ainakaan käytännön toimissaan niin toimi, vaan edustavat taustaryhmäänsä ja pyrkivät etupäässä ajamaan sen etuja. Tässäkin oma suu on lähempänä kuin kontin suu.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Aika hyvin demaritkin ovat aina ajaneet omaa ja taustaryhmänsä etuja. Siinä ei yrittäjiä muisteta paljon muuta kuin suklaalla joskus. Ja tietysti veroja korotettaessa...

Käyttäjän AriKuivanen kuva
Ari Kuivanen

Johannes Koskinen on mainio vaalivankkurien vetäjä demareille omalla esimerkillään miten vedetään välistä.Todellinen köyhien edustaja!

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei ehdokkaan titteli, oppiarvo tai varallisuus estä häntä itkemästä vaaliteltoilla krokodiilinkyyneliä köyhien puolesta ja lupauksia korjata asiat. Pulskalla vaalibudjetilla voi viestiään vielä vahvistaa merkittävästi.

Toiminta mahdollisen valinnan jälkeen onkin sitten aivan eri asia. Ohjeet tulevat silloin lobbareilta, jotka eivät taatusti ole köyhän asialla olevia ihmisiä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kokoomus osti presidentinkin pallin rahalla ja jokainen suomalainen tietää että yksikään ns.kansanedustaja joka ei kuulu näihin sisäpiireihin siellä veronmaksajien ylläpitämässä systeemissä ei ääntään saa kuuluviin vaikka kuinka olisi kansanedustajaksi valittu.Rahalla nämä ovat paikkansa ostaneet ja mainostoimistojen avulla.mm.vartiainen joka loikkasi sdp:stä kokoomukseen sai mainostoimistolta apua naamansa muokkaamiseen jne.kuten nämä kaikki joista leivotaan tv.ssä ja muussa mediassa sopivanlaisia julkisuuteen esiteltäviksi kelpaavia.Johan siellä hs mainosti aikaa sitten kataisen eukkoa joka aikoo siis ilmeisesti tulla tyrkylle kataisen siivellä kun julkkisten ja muiden ent.poliitikoiden puolisotkin kelpaa ja naamoja haetaan näiden joukosta.

Kokoomus ja keskusta joiden ministereinä on kokomuksella mm.entinen stubbin lehdistöavustaja j akeskustalla sipilän opetuslapsi joilla ei kummallakaan ole mitään sanottavaa tai asiantuntemusta missään asioissa joissa ovat esiintymässä.nämä ent.toimittajat ja onnenpyörän pyörittäjät hallituksessa ,tanssii tähtien kanssa pellet ynm.sekä miljonäärit eivät edusta mitään osaa ns."kansasta"joita on suurin osa suomalaisista.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En todellakaan osta ajatusta, että eduskunnan pitäisi kuvastaa koko kansaa siten, että idiootteja siellä olisi yhtä paljon kuin älykkäitä.

Näinollen ehodotankin suhdetta 75:25 älykkäiden hyväksi.

Toimituksen poiminnat