viljoh9

Orpon tasapaksu vaalitentti

Kirjoitin tämän alkujaan kommentiksi Ari Alsion Blogiin. Tuli ylipitkä ja muutoinkin sen tyyppinen kirjoitus, että päätin jakaa sen myös omalla sivullani. Orpon esiintyminen oli samaa tasapaksua, kuten muillakin tähän mennessä vaalitenteissä olleilla. Orpo kehui itseään vähemmän kuin Sipilä, mutta enemmän kuin Rinne. Tältä osin hän asettui suunnillen Haaviston tasolle.

Sovitteleva yritti olla, Ei moittinut muita puolueita. Ei tainnut mainita ketään puheenjohtajaa edes nimeltä. Kommentoijat arvioivat Orpon olleen vahvimmillan verokysymyksessä. Hän helpottaisi erityisesti keskituloisten verotusta ja siten lisäisi heidän tulojan enemmän kuin muiden.

Tasapuolista tuo ei ole, mutta niin Kokoomuksen makuista kuin olla voi. Lisää annetaan niille, jotka Orpon arvion mukaan pitävät tämän maan pystyssä. Köyhät pysykööt köyhinä. Heille ei verohelpotuksia luvattu, ei myöskään ökyrikkaille. Harvoilla näillä työtuloja onkaan tai on, mutta varsina rahasampoina heille ovat osakkeet ja sijoitukset. Sijoitus- ja pääomatulojen verotuksesta Orpo ei maininnut mitään.

Jos Kokoomus pääsee valeissa asemaan, jossa sillä on mahdollisuus koota porvarihallitus, vaikka sitten Keskustan tuella, on vähäosoisille luvassa kylmää kyytiä. Ainakaan heidän asemansa ei parane.

Muut asiat, kuten ilmaston muutos ja vanhusten hoito olivat Orpolle hastattelun pakkopullaa. Piti jotain mainita, kun se kuuluu nykyliturgiaan. Toimenpiteet olivatkin jo oma asiansa; mahdollisimman ympäripyöreitä esityksiä, joista ei juuri perille päässyt, mutta siten taitavasti rajattuja, ettei Orpo lupauksista kiinni jää.

Suurin käänne oli tapahtunut soten kehittämisessä, jossa Orpo sanoi nyt luottavansa kuntapäättäjiin, joiden harteille uudistus jää. Terveydenhuoltoa kehitetään jo olemassa olevan organisaation pohjalta. Siten vältytään porustuslakiongelmilta. Suuret hallinnolliset uuditukset eivät onnistu. Siitä soten nykytilanne on vahva näyttö. Luulisi, että maan hallitus johtaa soten uuditamista myös seuraavalla hallituskaudella. Orpon esityksessä valtio jää kuitenkin taustalle ja asia etenee lähinnä vapaehtoisuuden pohjalta. Eipä tunnu valtiomiehen tulevaisuuskaavailuilta tuo.

Yhden myönteisen asian huomasin. Orpo esitti kolmikantaista koulutuksen kehittämisohjelmaa. Jos koutuksen kehittämisestä saadan laajan poliittisen kannatuksen asia, se on yhteiskunnalla hyödyksi monella tavalla. Etenkin se vähentäisi syrjäytymistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Heinonen ei taida uskoa siihen että vähätuloisten asemaa voidaan parantaa vain jos maan talous antaa siihen mahdolllisuuden.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sellaista aikaa ei koskaan tulekaan, jolloin oltaisiin yksimielisiä siitä, että nyt on oikea aika tulonjaon tasaamiseksi pienituloisimpien hyväksi. Suhdanteista riippumatta se kuitenkin on ainoa keino, jolla kaikkien suomalaisten elämä saadaan tasaveroisemmaksi. Ihan loppuun en ajatellut sitä, ettei tulottomien tai erittäin pienituloisten veroja voi alentaa, kun niitä ei ole.

Olisiko tuo ajatuksena ihan mahdoton, että pienimpiä palkkoja korotettaisiin sille tasolle, että niitäkin voidaan verottaa. Yksi ongelma määritykseen liittyy. Tuntipalkan taso ei määritä kokonaisansioita. Jos työn määrä on vähäinen, tuloja kertyy vain rajoitetusti. Siinä käy kuten entiselle rihkamakauppiaalle. Miksi lopetit, kysyivät. Vastaus: "Kyllä siinä reilusti puolet voitti, mutta pakko oli lopettaa, kun niillä tuloilla ei millään tullut toimeen."

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Negatiivinen tulovero vähätuloisille? Olisiko parempi kuin sossu ym tuet?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #33

"Negatiivinen tulovero vähätuloisille? Olisiko parempi kuin sossu ym tuet?"

Tähän kuin vielä yhdistettäisiin se että osatyökykyisille tarjottisiin heidän kyvyilleen sopivaa työtä josta maksettaisiin työn arvon mukaista palkkaa, johon negatiivinen tulovero toisi sen lisän mikä tarvitaan sopivaan toimeentuloon, niin siinä olisi ne puitteet joilla päästäisiin eroon työttömyydestä melko pitkälle.

Tämä järjestely ei toisi kansantuloon niin suurta lisäystä kuin jos kaikki työllistyisivät normaalisti, mutta pitää ymmärtää ettei kaikista ole täyteen työpanokseen, eivätkä työnantajat voi palkata täydellä palkalla vajaatyökykyisiä, kuten nuoria ihmisiä, kielitaidottomia turvapaikansaajia, tai ikärasismin kohteena olevaa varttuneempaa väkeä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Taloutta parannetaan parhaiten työllistämällä kaikki työkykyiset.
En sanonut, että työhaluiset, koska kaikkien täytyy syödä, työhaluttomienkin.

Kaikkein paras omanarvontunnonnostaja on syödä itse tienaamaa leipää.
Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, paras syrjäytymisen este on käydä työssä kodin ulkopuolella. Ja se unelmatyöpaikka löytyy paljon, paljon varmemmn kun on työeälämässä mukana, eikä istu kotona soffalla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #43

"Taloutta parannetaan parhaiten työllistämällä kaikki työkykyiset.
En sanonut, että työhaluiset, koska kaikkien täytyy syödä, työhaluttomienkin."

Samaa mieltä. Työhaluttomienkin pitäisi suostua tekemään jotain ja heille pitää tarjota jotain työtä. Sen ei tarvitse olla kaksista, se voi olla helppoa, jopa miellyttävää, mutta työtä. Sängyn pohjalla makaaminen ei saisi olla mikään vaihtoehto. Se vain on liian koukuttavaa jos se on vaihtoehto.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Jos heikompituloisten toimeentulo on pelkästään valtion rahoituksen varassa, pitää olla olemassa varantoja, josta voidaan siirtää varoja heidän hyväkseen. Sellaista rahastoa ei ole, joten maan taloustilanne sanelee sen, mitä köyhimmille on vara antaa.

Rahaa on kuitenkin muuallakin kuin vain valtiolla. Olisiko ihan mahdoton ajatus, että yritysten voitoista leikattaisiin vaikkapa prosentin siivu tulojen tasaamiseksi. Pörssiyhtiöiden taloutta se ei hetkauttaisi, eikä valtion rahaa köyhimpien aseman parantamiseksi tarvittaisi lainkaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Köyhät pysykööt köyhinä."

Köyhät eivät maksa valtion veroa, eikä Orpolla & co ole juurikaan valtaa kunnallisveroihin. Paha siis alentaa veroa, jota ei makseta. Näin ollen paha on myöskään alentaa sellaista, jota ei voi alentaa. Orpo oli tältä osin hyvin ajan tasalla.

Tentissä silmiinpistävää oli se, etteivät toimittajat huutaneet Orpon päälle ja keskeyttäneet hänen puheenvuorojaan, kuten Antti Rinteelle jopa röyhkeästi tehtiin.

Median suosikki Li saa varmaankin puhua tänään melkoisen rauhassa, mutta odotettavissa on, ettei Halla-Aho saa omassa tentissään varmaankaan edes suunvuoroa Heikelin huutaessa omia mielipiteitään päälle.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha-Pekalta hyviä huomioita!

Yle:llistä demokratiaa kaiken kansan verovaroilla toimivassa laitoksessa!

Heikelillähän kuuluu olevan yritys, joten ehkäpä hän on lypsettävän lehmän puolella.

Demarit uhkaavat nykyhallitsijoita, joten täytyyhän Rinnettä kurmuuttaa, että voi jälkeenpäin arvioida, miten tämän haparoi puheissaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Se päälle huutaminen oli kylläkin haastateltavasta kiinni, jos ei halua vastata kysymykseen niin saa nuhteita. Petterillä ei ollut samaa ongelmaa, kun hän veijarin tapaan pystyi vastaamaan kysymyksiin nopeammin kuin Rinne. Kyse on ketteryydestä, eli nopea pystyy pyörähtämään huutajien alta pois, eikä näin synny vaikutelmaa päälle puhumisesta.

Vai huomasitko, että Orpo olisi kaivellut silmälasejaan ja alkanut tavaamaan pukstaaveja, kesken haastattelun?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Vai huomasitko, että Orpo olisi kaivellut silmälasejaan ja alkanut tavaamaan pukstaaveja, kesken haastattelun?"

Rinne on oppinut hymyilemään ja siinä pärjää hyvin Orvolle, mutta puhe on todella kovin kankeaa ja hidasta.

Tosin suomalaiset ovat kyllä ennenkin suosineet hidaspuheisuutta. Voisi johtua siitä että hitaammin asioita tajuavat pysyvät paremmin kärryillä hidaspuheisen kuin nopeasti sanoja syytävän ajattelusta.

Nopeapuheisista puhujista muistan ainakin Esko Ahon ja Jyrki KAtaisen. Hidaspuheisia on enemmän, Kekkonen, Holkeri, Koivisto, Lipponen. Näitä viimeksimainittuja ei tosin haitannut änkytys, kuten Rinnettä,

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

En katsonut kumpaakaan haastattelua, joten olen vain kaverihuomion varassa. Pitänee katsoa Areenasta, vaikka ei kovin innosta. Tosin tunnistan kyllä Heikelin tavan tykittää, jos pääsee niskan päälle. Katsoin Essayahin haastattelun ja häntä grillattiin transsukupuoleen liittyvästä. Sarin vastaukset olivat kierteleviä, mutta hänet armahdettiin.

Palatakseni tuohon 'Rinteen malliin' toimittajien kysymyksiin vastaamisessa, totean vain, että sairaus on saattanut jättää jälkensä.

Sitten tulee jo ikä, joka tekee omat temppunsa, eli ne rillit pitää kaivaa, että näkee pukstaavit. Myös muisti ja asiain hallinta, on olennainen.

Toiset ovat myös temperamentiltaan napakampia ja nopeita.

Mietin, että olisiko Rinteen kannattanut kuitenkin antaa tilaa vaikkapa Marinille tai Harakalle! Vai onko puheenjohtajan merkitys kansan edessä tärkeä?

Toisaalta, sijaishenkilö olisi jättänyt välittömästi tilaa spekuloinnille, johon nyt ei olisi varaa!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #15

"Mietin, että olisiko Rinteen kannattanut kuitenkin antaa tilaa vaikkapa Marinille tai Harakalle! Vai onko puheenjohtajan merkitys kansan edessä tärkeä?"

Ei Rinne ole hääppöinen puhuja, mutteivät Marlin ja Harkka sen kummoisempia ole.

Harakka on muuten ainut politikko jonka kanssa olen päässyt haastelemaan henkilökohtaisesti.

Näillä politikoilla on se haitta, kun niiden kanssa keskustelee, että niiden pitää siinä puheessa noudattaa puolueohjelmaa, tai olla muuten lojaaleja puolueelle, niin ettei siitä pirukaan ota selvää mitä ne oikeasti asioista ajattelee.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Ari hyvä!

Kirjoitit:"Petterillä ei ollut samaa ongelmaa, kun hän veijarin tapaan pystyi vastaamaan kysymyksiin nopeammin kuin Rinne. Kyse on ketteryydestä, eli nopea pystyy pyörähtämään huutajien alta pois, eikä näin synny vaikutelmaa päälle puhumisesta."

Minä olen sen verran vanha mies, että muistan ajat 90-luvun alussa, kun puhuva pää oli pääministerinä. (kepun E. Aho)

Häntä vastaan asettui vaalitenteissä "vanha mooses", jolta tippui sana kerrallaan kovin hitaaseen tahtiin. Jos silloin meillä olisi ollut some, niin minkähänlaista älämölöä se olisi ollut täynnä Lipposen "kyvyttömyydestä".

No miten sitten kävi? Lipposen hallitus nosti Suomen suosta, kuten niin monta kertaa aikaisemmin demarit ovat joutuneet korjaamaan valtiontalouden tilan porvareiden jäljiltä!

Toiset puhuvat ja toiset tekevät! Näin se on aina ollut ja näin se tulee olemaan jatkossakin.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Niin minäkin kirjoitin alunperin Ari Alsion mukavaan blogiin, mutta toistanpa tänne:

Petteri Orpo oli kuitenkin ensimmäinen, joka jykevästi kieltäytyi miljardihuutokaupasta (se onkin Lin ja Antin heiniä). Sen lisäksi hänen perusviestinsä (hyvinvointi syntyy ainoastaan työllä) on yhtä totta kuin tylsäkin. Siitä sliipatulle ketulle pisteitä: annan kokonaiset 0,7 pistettä!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Sen lisäksi hänen perusviestinsä (hyvinvointi syntyy ainoastaan työllä) on yhtä totta kuin tylsäkin."

Työnteon lisäämisestä puheenollen, kaikki puolueet ovat kannattaneet työllisyysasteen nostamista, mutta yksikään ei uskalla puhua siitä miten se tehdään.

Se on nimittäin puppua että työllisyyttä voitaisiin parantaa verotusta keventämällä. Verotuksen kevennyspuheilla voidaan kyllä kalastaa ääniä, mutta sillä tavalla ei synny yhtään uutta työpaikkaa, mutta syntyy kyllä lisää vajetta valtiontalouteen.

Työpaikkoja syntyy yritysten kilpailukykyä kasvattamalla, eikä työn verotuksen keventäminen lisää yhtään yritysten kilpailukykyä, eikä se kysynnän kasvu joka aiheutuu lisääntyvästä ostovoimasta kohdistu suomalaisiin tuotteisiin, vaan ulkomailta tuotettuihin kulutustavaroihin.

Viime vaaleissa oli yksi puolue joka puhui kilpailukyvyn parantamisen tärkeydestä ja se oli keskusta. Näissä vaaleissa ei sellaista puoluetta löydy joka puhuisi tästä kaikkein tärkeimmästä asiasta.

Kokoomuskaan ei uskalla puhua kilpailukyvyn parantamisen puolesta, mihin on vain yksi tehokas mutta karu konsti olemassa.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Kyllä verotuksen keventäminen myös parantaa yritysten kilpailukykyä, koska alhaisen verotuksen maassa työntekijät saavat saman elintason pienemmillä yritysten bruttopalkkakuluilla kuin korkean verotuksen maassa.

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri Vastaus kommenttiin #18

Eli pienennetään veroja, jotta voidaan alentaa palkkaa, jolla sitten saisi saman verran kuin ennen palkanalennusta!

Toisin sanoen siis verot valtion maksettavaksi - sitähän se tämä porvareiden näkökulma edustaa.

Lopuksi kysyisin, että mahtaako teillä olla jokin muukin julkisen sektorin rahoitustapa kuin verojen kerääminen?

Ai niin, onhan teillä ne maksut, joita kerätään jokaiselta palvelujen käyttäjältä - niin köyhältä kuin rikkaaltakin.

Niin ja tietenkin se, että kaikki tekevät töitä (työllisyysaste 100 %, heh!), vaikka ei töitä olisikaan:-(

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen Vastaus kommenttiin #42

Totesin vain tosiasian. Siitä voi toki jokainen sitten kehitellä omia salaliittoteorioitaan :)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Samanlaista kiemurtelua kuin kaikilla suurilla puolueilla.

Jotain pitää äänestäjille luvata,
muuten ei ääniä heru,
eikä kunnian kukko laula
eikä puheenjohtajalle löydy hillotolppaa
pahimmassa tapauksessa voi pudota rivikansanedustajaksi.

-----------------

Rinteen taktiikkana on luvata jotain hyvää äänestäjäkunnalle, mutta samalla pitää yrittää olla verottamatta, painopiste on kuitenkin hyvän jakamisessa.

Orpokin jakaa hyvää, mutta pääasiassa Orpon hyvä on verotuksen keventämistä, samalla Orpokin kuitenin yrittää jäkaa äänestäjilleen myös hyvää.

Molemmilla puheenjohtajalla, kuten myös keskustan puheejohtajalla, on se ongelma että maan taloutta ei tällä tavalla saada kuntoon. Kun verotusta kevennetään ja samalla jaetaan kansalaisille hyvää, se ei merkitse sitä että velkaantumista saataisiin enää vähenemääm.

Viime vaaleissa Suomessa oli sellainen puolue joka oli selkeästi velkaantumisen lopettamisen kannalla, se oli keskustapuolue. Näissä vaaleissa ei sellaista puoluetta enää ole. Yksikään puolue ei enää uskalla puhua velkaantumisen lopettamisesta.

Koska velkaantumisen vähentämiseen ei näissä vaaleissa voi äänestämällä enää vaikuttaa, niin vaalien tärkein kysymys näissä vaaleissa on minun mielestäni se miten SOTE.uudistu seuraavalla vaalikaudella yritetään viedä loppuun.

Sen takia minun pitää seuraavissa vaaleissa äänestää kokoomusta, koska vain sillä on kaikista puolueista järkevä SOTE- linja, vaikka en pidäkkään siitä että rikkaiden veroja aina vain lasketaan ja köyhien palveluita heikennetään, eikä velkaantumisen lopettamiseen kokoomuksenkaan politiikalla edes pyritä.

Vaihtoehdot on vähissä kun kolmesta tärkeästä asiasta vain kokoomuksella on konsteja tarjolla, mutta silläkin vain yhteen niistä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Poikkeuksellisesti monista muista ja varsinkin Rinteestä poiketen tunnusti talouden reaaliteetit, eikä sortunut populistiseen ääntenkalasteluun olemattomin jakovaroin.

Ei myöskään innostunut elintarvikkeiden hinnankorotuksista.

Käyttäjän AnttiOllikainen kuva
Antti Ollikainen

Ei innostunut vai. Kyllä oli lihatuotteille laittamassa isompaa hintalappua.

Käyttäjän AnttiOllikainen kuva
Antti Ollikainen

Orpo:

Sen sijaan Orpo verottaisi ruuantuotannon saastuttavaa energiantuotantoa.

– Sen pitää näkyä hintalapussa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Sen sijaan Orpo verottaisi ruuantuotannon saastuttavaa energiantuotantoa.

– Sen pitää näkyä hintalapussa."

Tästäkin pisteet Orpolle.

Rinne saa miinuksen, koska esitti veronkorotuksen sijasta helpotusta ympäristöystävälliselle ruuantuotannolle.

Suomi ei tarvitse mitään veropopulismia.
Tulot pitää säätää sellaisiksi että ne kattaa menot.

Julkiset palvelut ovat osa suomalaista palkkajärjestelmää, suomalaiset ymmärtävät ne saavutetuiksi eduiksi, kuten saavuttamansa palkkatason.

Julkisia palveluiden kuluja voidaan pudottaa vain palveluita karsimalla, minkä kuluutajan sitten pitäisi korvata ostopalveluilla, eli tilipussista sitten vain.

Julkisten palveluiden karsiminen ei siis pelasta Suomea.

Ainut konsti on lisätä ensin kilpailukykyä ja sitten tuotantoa ja siihen tarvittava työvoima pitää hommata vaikka Timbuktusta, kun on kerran pakko.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"eikä sortunut populistiseen ääntenkalasteluun olemattomin jakovaroin."

Sortui äänenkalasteluun veronalennuksia lupaamalla, vaikkei niihin olisi varaa.

"Ei myöskään innostunut elintarvikkeiden hinnankorotuksista."

Lihalle pitäisi lätkäistä haittavero, se on ilmanmuuta selvä asia, mutta yksikään puolue ei tästä uskalla vaalien alla puhua.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ja haittavero a'la demarit vain Suomen lihalle ?

Mihin se maitotuotteiden korotettu verotus nyt unohtui ?

Ilmastoperusteisesti lentovero olisi paljon perustellumpi lihaan ja maitoon nähden, joten miksi ei nyt esitetä tätä ?

Veronalennuksille tulee antaa sijaa heti, kun talous tähän antaa myöten. Meillähän on Euroopan suurimmat julkiset menot ja korkein verotus palvelumaksuineen, joka on huono sijoitus tämän päivän globaalissa maailmassa.

PS. Mikä ihme teitä demareita vaivaa, että verotus on aina se lääke ja ratkaisu kaikkiin tarpeisiin ? Lihan kulutus on nyt ollut laskussa riippumatta täysin verotuksen tasosta, sillä usko tai älä, ihmiset ovat valveentuneita ja kyvykkäitä omiin päätöksiin ilman verokiristyksiäkin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ilmastoperusteisesti lentovero olisi paljon perustellumpi lihaan ja maitoon nähden, joten miksi ei nyt esitetä tätä ?"

Samasta syystä kuin ei esitetä myöskään lihaveroa.

Melkein kaikki suomalaiset lentelevät nykyisin etelään rospuuttoaikoina ja onhan se niin mukavaa käväistä välillä siellä missä aurinko paistaa. Lähes kaikilla on myös varaa näihin halpoihin piipahtamisiin. Lentovero koskee siis myös köyhän kukkaroon, samoin kuin lihavero. Sen takia sitä ei yksikään puolue esitä ennen vaaleja.

Saattaa olla niin että lentovero koskisi eniten juuri köyhien harrastamiin halpalomiin. Saman verran siinä polttoainetta nimittäin kuluu, olipa loma joku luksusloma viiden tähden hotellissa parhaana sesonkiaikana, tai sitten sellainen halpamatka jossa täytetään tyhjiä majoituspaikkoja halvoissa hotelleissa lomasesongin ulkopuolella.

"Veronalennuksille tulee antaa sijaa heti, kun talous tähän antaa myöten. Meillähän on Euroopan suurimmat julkiset menot ja korkein verotus palvelumaksuineen, joka on huono sijoitus tämän päivän globaalissa maailmassa."

Veronalennuksiin ei ole varaa sen takia että jokaisella suomalaisella on valtion ottamaa velkaa parikymmentä tuhatta euroa. Se on kyllä puppua että veronalennuksiin olisi varaa ennenkuin se on maksettu. Mutta populismi jyllää nykypäivän vaaleissa näköjään aivan samoin kuin niissä joissa Katainen sai riemuvoiton lupaamalla Sari sairaanhoitajille lisää palkkaa, tai silloin kun Liikanen lupasi lapsilisiin korotuksia. Näihin depareiden tämän päivän vaalilupauksiin on vain se ero että pienten eläkkeiden pienuus on tosiasiassa häpeäksi Suomelle ja kaikille sen asukkaille.

"Mikä ihme teitä demareita vaivaa, että verotus on aina se lääke ja ratkaisu kaikkiin tarpeisiin ? "

Kuten oikeisto ja kokoomusväki sen niin osuvasti sanoo, rahaa ei voi jakaa ennenkuin se on tienattu, eikä sitä rahaa voi käyttää valtakunnan tarpeisiin ennenkuin se on verotettu. Niillä joilla on töitä on vara maksaa myös veroja, meillä eläkeläisilläkin pitää olla vara maksaa veroja. Eläkkeet on viivästettyä ansiotuloa ja siitä kuuluu maksaa verot.

Se vain on häpeällistä että ne joilla ei koko elämänsä aikana ole ollut mitään kunnollisita viivästettyäkään ansiotuloa eikä ole sitten oikein mitään millä rahottaisi elämänsä loppuvaiheet.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #9

Useimmissa maissa on enemmän julkista velkaa ja samalla huomattavasti alempi verotuksen taso. Ei missään EU- maassa julkisen sektorin koko palkka- ja eläkemenoineen yllä Suomen tasolle varsinkin verraten näiden suhdetta BKT:n määrään.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

Tulkitsen tämän niin että sinusta julkinen velka on hyvä ja kannatettava asia ja julkista sektoria pitäisi karsia.

Mistä aloitat karsinnan? Julkisia menoja aiheuttavat mm. koulutus, sote, armeija, poliisi, infrastruktuuri ja hallinto.

Jostain pitäisi karsia, mutta mistä, jos veroja lasketaan, tai sitten pitää ottaa taas lisää sitä julkista velkaa.

Minun mielestäni kilpailukyvystä pitäisi huolehtia siten että palkat yritysten verot sekä muut maksut yhteiskunnalle pidetään kilpailykyvyn edellyttämällä tasolla. Tällä tavoin saadaan ihmiset töihin ja tienaamaan rahaa sekä itselleen että yhteiskunnan yleisiin tarpeisiin.

Valtiontaloudesta huolehditaan niin että työn verotus ja valtion kulut säädetään tasapainoon. Jos ei malteta luopua opetustoimesta, sairaanhoidosta, vanhusten hoidosta, poliisista, uususta torjuntahävittäjistä, teiden ja koulujen ylläpidosta, valtion virkamiehistä ja muusta sellaisesta, niin sitten pitää työn tekoa verottaa niin että nämä asiat saadaan maksuun.

Yritysten voitoistakin voidaan jotain verottaa, mutta vain sellaisella maltillisella tavalla mikä takaa maamme kilpailukyvyn yritysten sijaintipaikkana. Yritysverot on ne verot joilla säädellään kilpailukykyä. Työn verotus ei siihen vaikuta, vaikka muuta väitetään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

- Mistä aloitat karsinnan? Julkisia menoja aiheuttavat mm. koulutus, sote, armeija, poliisi, infrastruktuuri ja hallinto.

Alottaisin poliisista, Suomi on rehellinen kansa ja nyt meillä poliisi on suurin oikeuslaitoksen asiakas, koko johto on leivättömän pöydän ääressä.

Orpokin kehuskeli että on antanut lisää rahaa poliisivoimille, eli poliiseja on tarvittu lisää tutkimaan entisten poliisien toimia.

Sote myös tuo säästöjä jos se toteutetaan turhia rönsyjä poistamalla, eikä niin kuin nyt, että kokonainen maakuntahimmeli halutaan siihen vielä lisätä.

Armeja pitää tietysti olla, mutta kun ikäluokat ovat pinentyneet puoleen on koulutusmenotkin puolitettava.

Sitten vielä tuo koulutus, pistäisin enemmän euroja oppisopimuksiin koska se on parasta perehtymistä itse ammattiin.

Yritystuet voitaisiin lakkauttaa, mutta et maininnut siitä mitään, samalla voitaisiin poistaa kaikki työturvallisyys- ja tulityökortit, koska ammattiin jo sisälle kuuluu niiden tietotaidot. Turhat kortit maksavat turhaa kulunkia koko yhteiskunnalle, vakuutusyhtiöt ja eläkeyhtiöt voitaisiin myös puhaltaa tyhjäksi pöhötaudeistaan. Nehän sponssaavat kaikki kissanristiäiset nykyään, se ei kuulu näiden toimijoiden työnkuvaan, ostella saunakaljoja yhteiskunnan yhdistyksille.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #17

Pitänee vastata tähän, koska minulla on kerrankin samansuuntaisiakin näkemyksiä.

"Alottaisin poliisista, Suomi on rehellinen kansa ja nyt meillä poliisi on suurin oikeuslaitoksen asiakas, koko johto on leivättömän pöydän ääressä."

Tämä lienee vitsi. Poliisia tarvitaan ja suomalaisen poliisin moraali on hyvä, joskin sitäkin pitää valvoa, mutta oikeudenkäynnit osoittavat että systeemi toimii niinkuin pitää.

"Orpokin kehuskeli että on antanut lisää rahaa poliisivoimille, eli poliiseja on tarvittu lisää tutkimaan entisten poliisien toimia."

Poliisissa on mätämunia, kuten muussakin kansassa, mutta ne pitää paljastaa ja panna oikeuteen. En pidä näitä viimeaikaisia syytteitä järin vakavina, mutta tottakai nekin pitää tutkia ja tuomita.

"Sote myös tuo säästöjä jos se toteutetaan turhia rönsyjä poistamalla, eikä niin kuin nyt, että kokonainen maakuntahimmeli halutaan siihen vielä lisätä."

Näin juuri. Ja nyt pitäisi vihdoin kokeilla sitä vaihtoehtoa että uudistus tehtäisiin alhaalta ylös, eikä ylhäältä alas, aivan niinkuin Helsingin pormestari on esittänyt.

Ei pidä pelätä sitä että systeemeissä on eroja eri paikkakunnilla, siitähän sen sitten näkee mikä toimii ja mikä ei.

"Armeja pitää tietysti olla, mutta kun ikäluokat ovat pinentyneet puoleen on koulutusmenotkin puolitettava."

Maailma on hullu paikka ja itäisessä naapurissamme on sellainen systeemi mitä en halua. Siksi pitää olla se armeija ja yhteistyö Ruotsin kanssa. Sen sijaan en juuri piittaisi siitä jos Ruotsi Norja tai Saksa valloittaisi Suomen, tai jos maat yhdistettäisiin muuten. Samantekevää. Putinia pitää pelätä.

"Sitten vielä tuo koulutus, pistäisin enemmän euroja oppisopimuksiin koska se on parasta perehtymistä itse ammattiin."

Sama täällä. Yleissivistyskin on hyvä asia, mutta sitä ei pidä pakottaa niille jotka eivät siitä piittaa. Niitä jotka haluaa yleissivistyä, pitää toki siinäkin asiassa kannustaa ja tukea. Mutta Suomi tarvitsee eniten näitä ammattiosaajia ja hyvin vähän mitään pakkosivistettyjä ihmisiä.

"Yritystuet voitaisiin lakkauttaa"

Kyllä, mutta harkintaa käyttäen, ei summanmutikassa.

"samalla voitaisiin poistaa kaikki työturvallisyys- ja tulityökortit, koska ammattiin jo sisälle kuuluu niiden tietotaidot."

Tästä en taida olla ihan samaa mieltä, menetetty työntekijä on myös valtiolle taloudellinen menetys ja jos siitä tulee elinikäinen invalidi, niin moninkertainen menetys. Sanoisin että työturvallisuus on hyvä satsaus myös kansantaloudellisesti, tietenkin harkintaa tarvitaan.

"vakuutusyhtiöt ja eläkeyhtiöt voitaisiin myös puhaltaa tyhjäksi pöhötaudeistaan. Nehän sponssaavat kaikki kissanristiäiset nykyään, se ei kuulu näiden toimijoiden työnkuvaan, ostella saunakaljoja yhteiskunnan yhdistyksille."

Ne saunakaljat lienee aika marginaalinen kulu ja siitä menee sitäpaitsi verot valtiolle, niin että en näkisi näissä saunakaljoissa mitään ongelmaa.

Korruptio ja hyväveliverkostot voivat sen sijaan olla ongelma, mutta Suomessa tämäkin ongelma lienee varsin kevyt ja voi olla niinkin että yhteiskunta toimii joustavammin kun on vähän tällaista sisäistä voitelua.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #19

Ne saunaoluet ovat juuri se alkusysäys laajemmalle korruptiolle ja monille se ainoa kerta päästä korruption piiriin, eli ay-väen saunailloissa ei ole mitään tekoa vakuutusyhtiön ostamilla saunakaljoilla, jos kerran ei suvaita muuta korruptiota samalla kertaa, Rikkakin on roska.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #23

"Rikkakin on roska"

Mutta aina kun jotain tehdään tulee myös virheitä ja roskia.

Toki roskia ja virheitä pitää välttää, muttei niin että mitään ei yritetä.

Kyllä ne firman tai työporukan yhteiset saunat ja saunakaljat voivat olla joskus ihan tarpeellisiakin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #24

Kuka on väittänyt etteikö olisi, mutta miksi sallia pieni korruptio jotenkin sallitumpana. Jokainen ostakoon oluensa omaan piikkiinsä.

Käyttäjän juhalehtonen kuva
Juha Lehtonen Vastaus kommenttiin #17

Minä laittaisin tikun nokkaan ammattikorkeakoulut. Mitä järkeä on antaa valtaosalle ikäluokasta 16 vuotta koulutusta, kun esim. putkimiehille riittää vallan mainiosti 11 vuotta? Poliisien koulutus kesti 80-luvulla muutaman kuukauden, ja nyt neljä vuotta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #14

Suomen julkisen sektorin palkkat ovat n. kolmanneksen kaikista maassa maksetuista palkoista. EU:ssa ne ovat n. 22 % ja Saksassa vain 16 %.

Minä en ole oikea henkilö sanomaan, missä on liikaa, mutta jossakin sitä varmasti on. Olisiko hieman liikaa ja kallista joka puolella ?

Kreikka oli julkisen sektorin palkkaosuudellaan Suomen veroinen 2000- luvun alussa.

PS. Suomen julkinen sektori rönsyineen on ollut suuri jo 1970-luvulta lähtien. Aikanaan julkista sektoria käytettiin ns. suojatyöpaikkana niille, joiden työllistyminen muualle oli hankalaa mm. vanha TVH. Kuitenkin eläkerahastointi aloitettiin kunnissa hyvin varovasti vasta v. 1988 ja valtiolla hyvin varovasti v. 1993.

Kysymys kuullu, miten vanhat punamultahallitusten politiikot ajattelivat aikanaan hoitaa ja maksaa työeläkkeet 1960 - 1980 luvuilla ?

Tuolloinhan ne jätettiin kokonaan tulevien sukupolvien maksettaviksi ja vastuulle ?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #21

Ovatkohan nuo julkisen sektorin palkkamenot Suomessa ja muualla yleensäkään vertailukelpoisia. Yhdeksi syyksi arvioin, että Suomessa julkisella puolella on enemmän tehtäviä kuin vaikkapa Saksassa. Ei se silti tehottomuutta merkitse, vaan erilaista julkisen ja yksityisen sektorin työnjakoa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #25

"Jos Kokoomus pääsee valeissa asemaan, jossa sillä on mahdollisuus koota porvarihallitus, -----on vähäosoisille luvassa kylmää kyytiä."

Taas tyypillinen demareiden purkaus. Kukaan ei välitä mistä raha tulee, jne.....

Vähäosaisille on tulossa kylmää kyytiä, jos tuleva hallitus taas sotkee talouden, niin että rahat loppuvat ja VEROJA TÄYTYY NOSTAA JA VELKAA TÄYTYY OTTAA LISÄÄ.

Viljo, suosittelen opintomatkaa Kreikkaan tutustumaan sikäläisten "vähäosaisten kylmään kyytiin."

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #30

"Viljo, suosittelen opintomatkaa Kreikkaan tutustumaan sikäläisten "vähäosaisten kylmään kyytiin.""

Sillähän on vasemmistohallitus hoitanut asioita mallikkaasti viimevuosina, tosin EU:n hyvien ohjeiden mukaan.

Mitäs ne aiemmat valtapuolueet olivatkaan?

Populisteja ne nyt ainakin oli, mutta olivatko vasemmisto- vai oikeistopopulisteja, siitä en nyt muista mitään, mutta yhtä vastuuttomia olivat kuin Suomen porvarihallitukset, jotka Suomen ovat viime vaalikausien kuluessa, Kataisen ajoista lähtien, velkaannuttaneet.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #31

Kreikassa kommunistinen päääministeri pokkaa syvään kaikille pankinjohtajille.
Ettei vaan meidän Antti joudu samaan liriin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #35

"Kreikassa kommunistinen päääministeri pokkaa syvään kaikille pankinjohtajille.
Ettei vaan meidän Antti joudu samaan liriin."

Meirän Antti on samanlainen kuin muutkin puoluejohtajat. Ensin pokataan äänestäjille ja sitten kun on saatu hyvä äänestystulos, mennään hattu kourassa sinne pankinjohtajien puheille.

Perustuslakiin pitäisi saada sellainen pykälä että veroja pitäisi kerätä niin paljon että valtion menot saadaan katettua. Se antaisi vähän ryhtiä tähän huluvattomaan menoon ja velekaantumiseen.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #25

Juu.. kunilla taitaa olla edelleen n. 550 lakisääteistä tehtävää Sipilän hallituksen byrokratianpoistotalkoista huolimatta.

Demarithan lisäävät näitä kuntien velvottei
ta ja byrokratiaa mielin kielin DDR:n malliin.

Rinteen esittämä liha- ja maitovero ovat juurikin tällaisia lisävelvotteita.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #37

"Rinteen esittämä liha- ja maitovero ovat juurikin tällaisia lisävelvotteita."

Lihalle ja maidolle pitäisi panna haittavero, mutta Rinne ei häpeällisellä tavalla uskalla ottaa asiaa esille ennen vaaleja, kuten eivät muutkaan puolueet.

Rinne lupaa päinvastoin helpotuksia kasvisravinnon käyttäjille, niile jotka tyytyy, kaaliin, ituihin ja salatinlehtiin.

Itse olen vähentänyt lihan syöntiä jo ihan vapaaehtoisesti ja olen valmis lihaveroon. Se ei vaikuttaisi minun lihan käyttööni, mutta maksaisin mielelläni sen lihaveron, se meinisi hyvään tarkoitukseen ja olisi hyvä jos se vähentäisi lihan käyttöä yleisemmällä tasolla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Suomen julkisen sektorin palkkat ovat n. kolmanneksen kaikista maassa maksetuista palkoista. EU:ssa ne ovat n. 22 % ja Saksassa vain 16 %."

Numeroista ei voi tietää ovatko ne vertailukelpoisia.

Tiettävästi palkkaerot ovat vertailussa myös suomalaisten tappioksi.
Voidaan ehkä tulkita että osa suomalaisten palkkaa ovat julkiset palvelut, jotka tulevat tietenkin kaikkien suomalaisten hyväksi, eikä vain niiden joilla oikeasti olisi niihin varaa.

Sen minä kyllä tiedän että jos jostain julkisista palveluista yritettäisiin tinkiä, jotta palkkamenot pienenisivät, niin siitä seuraisi kyllä kova itku ja parku.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kai nyt hyvänen aika numeroiden pohjalta voi vertailuja tehdä ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kai nyt hyvänen aika numeroiden pohjalta voi vertailuja tehdä ?"

Jos numerot on vertailukelpoisia niin voi.

Tässä tapauksessa en tiedä miten vertailukelpoisia ne ovat.

Veikkaan kuitenkin että niissä maissa joissa julkinen talous on pienempi kuin Suomessa, kansalaiset joutuvat palveluita halutessaan kaivamaan omaa lompakkoaan syvemmältä kuin Suomalaisten.

Suomessa ollaan sitä mieltä että tietyt ongelmat, kuten sairastumiset tai koulutua tai oikeuspalvelut, hoidetaan yhteisvastuullisesti, se tarkoittaa enemmän julkisia palveluja ja vähemmän yksityisiä palveluita.

Kokoomus yrittää hoitaa asiaa niin että julkiset palvelut hoidettaisiin yksityisten toimesta julkisella rahoituksella, mutta se ei vähennä julkisen palvelun kuluja, vaikka henkilömäärä vähenisi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset