*

viljoh9

Kaikki blogit puheenaiheesta Rautatiet

Junalipun osto

Tällainen ikääntyneempi gubbe on sitä mieltä, että matkalipun hankkiminen rautatiematkaan on nykyään nuorten ja nörttien hommaa. Heistä varmaan ainakin useimmat osaavat asian.

Nykyään tarvitaan ainakin näillä nurkilla tietokone, verkkopankkiyhteys, tulostin sekä tietysti taito käyttää nettiä ja laitteita. Sitten voi saada itselleen matkaan oikeuttavan lipun.

Se, että lipun hankkiminen VR:n junamatkoihin on tehty niin vaikeaksi on onneksi bussiliikenteelle. Pitkien linjojen autot näyttävät olevan mukavasti kansoitettuja. Lippujen hinnoillakin voi toki olla vaikutusta.

Terveisiä oppositiolle ja LVM:lle

Tämänpäiväisessä henkilöjunaliikenteen kilpailua koskevassa välikysymyskeskustelussa moni opposition edustaja väitti, ettei Suomen rataverkolle mahdu lisää (henkilö)junia ilman kalliita investointeja. Hallitus ja erityisesti ministeri Berner puolestaan väitti, että kyllä mahtuu.

Pohjalaiset näyttävät mallia

Eipä tarvinnut pettyä vaan pikemminkin yllättyä, kuinka tomerasti Pohjanmaalla lähiseutuineen (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakunnat) on tartuttu henkilöjunaliikenteen kilpailun avaamisen mahdollisuuksiin.

Pohjanmaasta henkilöjunareformin alkupiste?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esitys henkilöjunaliikenteen kilpailusta on saanut monet piirit pois tolaltaan. Poliitikoista hurjinta retoriikkaa on käyttänyt kansanedustaja ja VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio.

Kuljetusliitot sotajalalla Eduskuntaa vastaan

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin julkistama henkilöjunaliikenteen kilpailun toteuttamisesitys on saanut Veturimiesten liiton lisäksi sotajalalle myös muita kuljetusliittoja.

Pohjalaisia ei pelota

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esitys henkilöjunaliikenteen kilpailusta on herättänyt kauhua monissa piireissä.

Kansallisomaisuuden tuhoamista

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin eilen julkistama henkilöjunaliikenteen kilpailun toteuttamisesitys on saanut kritiikkiä monelta taholta.

Mullistaako UPM Uruguayn rautatieliikenteen?

Toukokuussa 2017 Uruguayssa kerrottiin maan hallituksen ja suomalaisen metsäteollisuusyhtiö UPM:n päässeen sopuun sekä uudesta tehdasinvestoinnista että siihen liittyvistä infrahankkeista. Yhtiön uudelle tehdaslaitokselle perusparannetaan olemassa oleva rata, mutta johtaako tämä valtion koko rautatieliikenteen uudistumiseen?  

Taustaa

Seisovan veden maakuntaliitto

Pohjois-Karjalan maakuntahallitus hyväksyi vuoden 2018 edunajamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kärkihankkeet 20.3.2017. Kolmen kotimaan ja yhden Venäjän junaliikennettä koskevan vaatimuskokonaisuuden perusteella maakuntaliiton rautatieajattelu on kuin seisovaa vettä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä